Sanat: Alma Onali · Kuvat: Linda Manner · Alunperin julkaistu: 07/11/2018
Lokakuun puolessavälissä noin 8 000 huolestunutta ihmistä kerääntyi Helsingin keskustaan Ilmastomarssille. Marssilla ei puhuttu vegaanisista lounasvaihtoehdoista, työmatkapyöräilystä tai lentolomamatkojen vähentämisestä. Kuluttajien sijaan marssiin osallistui IPCC:n raportin jäljiltä järkyttyneitä kansalaisia, jotka vaativat päättäjiltä vastuullisempaa ja vakavampaa ilmastopolitiikkaa.
Listalla oli tiukkoja vaatimuksia eduskunnalle, kuten Suomi irti fossiilisista polttoaineista 2035, nettopäästöt alle nollan 2030 mennessä ja fossiilitukien lopettaminen vuoteen 2020 mennessä.
Turhautumiselle on syynsä. Päävastuu ilmastonmuutoksen hillitsemisestä on julkisessa keskustelussa painottunut suhteettoman paljon yksittäisen kuluttajan harteille, sanoo Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen. Muilla politiikan lohkoilla oletetaan, että vastuu olisi päättäjillä, mutta ilmastopolitiikassa toitotetaan kuluttajavalintoja.
”On merkillepantavaa, että vastaavaa keskustelua ei käydä esimerkiksi terveyspolitiikan tai maanpuolustuspolitiikan suhteen”, Tynkkynen sanoo.
”Kun puhutaan soteuudistuksesta, niin ei silloin kainalojuttuun laiteta 10 vinkkiä, miten jokainen meistä voi vähentää terveyskuluja, tai hävittäjähankintauutisiin ei liitetä vinkkejä, miten voi poikkeusaikoina puolustaa Suomea.”
Saatamme olla oman menestyksemme vankeja, Tynkkynen pohtii. Ilmastokeskustelun alkuaikoina yksilön valintojen merkitystä tuotiin vahvasti läpi ”henkilökohtainen on poliittista” -hengessä. Viesti meni läpi, ehkä liiankin hyvin.
Tynkkynen ei silti halua vähätellä yksittäisen ihmisen valintojen merkitystä, sillä kuluttamisella on olennainen rooli muutoksessa. Hän painottaa, että ilmastokriisi on sen kokoluokan hätätilanne, että kaikki keinot on otettava käyttöön.
”Kysymys ei ole joko-tai, vaan sekä-että. Ilmastokriisi on niin akuutti ja tarvittavat päästövähennykset niin rajuja, että tarvitaan laajaa kirjoa sekä arjen valintoja että yhteiskunnallista vaikuttamista”, Tynkkynen sanoo.
Helposti toteutettavat kuluttajavinkit alkavat olla kaikille tuttuja, mutta kansalaisena vaikuttamisen keinot typistyvät usein vielä äänestämiseen. Tapoja on kuitenkin monia, ja eri keinot sopivat eri ihmisille eri elämäntilanteissa.
Ihmisoikeusretoriikalla puhuminen voi olla käänteentekevää ihmisille, jotka eivät ole niin ympäristö- tai ilmastotietoisia”, Heiskanen sanoo.
Radikaaleimmat ilmastokansalaiset haastavat valtioita ja yrityksiä oikeuteen. Yhdysvalloissa ilmastovalituksia on tehty jo sadoittain, kuuluisimpana kenties Juliana v. US -tapaus, jossa 21 nuorta haastoi Yhdysvallat oikeuteen vuonna 2015 perustuslaissa turvattujen oikeuksiensa loukkaamisesta ilmastonmuutosta kiihdyttävän energiapolitiikan tukemisesta.
Euroopassakin trendi on nouseva. Yhdessä tuoreimmista tapauksista kolme perhettä yhdessä Greenpeacen kanssa haastaa Saksan oikeuteen, koska maan hidastelu ilmastotoimissa loukkaa heidän ihmisoikeuksiaan. Kaikki perheet ovat luomuviljelijöitä, ja heidän mukaansa ilmastonmuutos uhkaa heidän maatilojaan ja elantoaan, ja Saksan kyvyttömyys saavuttaa päästötavoitteita on aiheuttanut heille vahinkoa.
Erityistä viime aikoina julkisuutta saaneissa ilmastovalituksissa on se, että yhä useammin niitä perustellaan ihmisoikeuksilla.
Ihmisoikeuksiin vetoaminen on sekä oikeudellisesti että retorisesti voimakas ja voimaannuttava keino, kertoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ympäristötapauksista väitellyt Heta Heiskanen, joka vaikuttaa myös nuorten yhteiskunnallista vaikuttamista tutkivassa ALL-YOUTH-hankkeessa.
Ihmisoikeuksilla perustellut tapaukset voidaan viedä alueellisiin tuomioistuimiin, toisin kuin pelkästään ympäristöhaittoihin vetoavat tapaukset. Yksilöillä on siis perus- ja ihmisoikeuksien puitteissa enemmän toimintamahdollisuuksia kuin ympäristösopimusten kohdalla.
”Ihmisoikeusretoriikalla puhuminen voi olla käänteentekevää ihmisille, jotka eivät ole niin ympäristö- tai ilmastotietoisia”, Heiskanen sanoo.
Ihmisoikeusperustelu osoittautui tehokkaaksi paljon mediahuomiota saaneessa Hollannin Urgenda-tapauksessa, jossa 900 hengestä koostuva kansanliike haastoi Hollannin valtion oikeuteen, koska se ei ole tarttunut riittäviin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hollannissa kansallinen tuomioistuin päätti lokakuussa toisessa tuomiossaan, että valtion tehoton ilmastopolitiikka loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja 2 ja 8, joissa turvataan oikeus elämään ja oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Tuomioistuin tuomitsi Hollannin leikkaamaan päästöjään vähintään 25 prosentilla seuraavien viiden vuoden aikana.
Tapaus on merkittävä myös Suomen kannalta, koska Hollanti on sitoutunut samoihin ihmisoikeussopimuksiin kuin Suomi. Periaatteessa Urgenda-tapauksessa käytettyjä perusteluita voisi soveltaa myös täällä. Lisäksi Hollanti on oikeusjärjestelmältään kunnioitettava valtio, joten sen päätöksellä voi olla ohjaavaa vaikutusta siihen, miten muut maat ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tulkitsevat kansainvälisiä sopimuksia ilmastonmuutosta ja ihmisoikeuksia koskien, Heiskanen selittää.
”Silloin kun joku kansallinen tuomioistuin tulkitsee sopimusta, joka sitoo muitakin, se luo tiettyä standardia asiassa, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole vielä tulkinnut mitään”, Heiskanen sanoo.
”Esimerkiksi Belgiassa on nostettu eräänlainen sisarkanne, ja olisi hassua, jos tapausta tulkittaisiin naapurivaltiossa eri tavalla.”
New York haastoi lokakuussa öljy-yhtiö Exxon Mobilin oikeuteen sillä perusteella, että yhtiö on huijannut osakkaitaan vähättelemällä ilmastonmuutoksen riskejä liiketoiminnalleen. Kyseessä ei siis sinänsä ole ilmastovalitus, vaan New York haastaa yhtiön sen omalla logiikalla, mutta päämääränä on silti saattaa yritys vastuuseen toiminnastaan.
Tynkkysen mukaan yritysten haastaminen vie viestiä muille yrityksille, että päästöintensiivisen toiminnan jatkaminen on taloudellinen riski ja mainehaitta.
Tuolla on kuhiseva kenttä täynnä huolestuneita kansalaisia, jotka etsivät keinoja vaikuttaa”, Heiskanen kuvailee.
Heiskasen tai Tynkkysen tietoon ei ole tullut, että Suomessa olisi vielä vireillä oikeudenkäyntisuunnitelmia valtiota vastaan. Heiskasen mukaan ilmastovalitusten tekeminen Suomessa on haastavaa, mutta maaperä sellaiselle toiminnalle on kuitenkin hyvin otollista, etenkin IPCC:n viimeisimmän raportin jälkeen.
”Tuolla on kuhiseva kenttä täynnä huolestuneita kansalaisia, jotka etsivät keinoja vaikuttaa”, Heiskanen kuvailee.
Ilmastovalituksen tekeminen Suomessa vaatisi Heiskasen mukaan ensinnäkin konkreettisen tapauksen, esimerkiksi ympäristövahingon tai alueellisen kaavakysymyksen, josta olisi saatu valituskelpoinen päätös. Sopivassa tapauksessa voisi tukeutua perus- ja ihmisoikeuksien ja kansainvälisten ilmastosopimusten lisäksi myös kotimaiseen lainsäädäntöön ja aiempaan käytäntöön. Sen ympärille voisi kerätä tutkijoita, asiantuntijoita ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöistä ja lisäksi pätevän juristin, joka osaisi leipoa oikeudellista ilmastoargumentaatiota valitukseen.
”Olisi hyvä, että tuomioistuimille tulisi tapauksia, joissa ne ylipäätään voisivat ottaa kantaa ilmastoasioihin”, Heiskanen sanoo. “Oikeuden kehittyminen edellyttää potentiaalisia valituksia.”
Jos tuomioistuin ei kotimaassa halua ottaa ilmastoasioihin kantaa perus- ja ihmisoikeuksien alla, niin tapauksen voisi viedä vielä kansainväliseen tuomioistuimeen, esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
”Siinä mielessä Hollannin Urgenda-tapaus on niin herkullinen, koska se tarjoaa argumentointia, jota voi hyödyntää ja ajatella Euroopan ihmisoikeussopimuksen valossa.”
Tynkkynen on pohtinut, pitäisikö Suomen lainsäädäntöä muuttaa, jotta se voisi paremmin tarttua oman aikamme suurimman ongelman ratkaisemiseen. Hän mainitsee esimerkkinä keskustelun siitä, pitäisikö Suomen turvata perustuslaissa tulevien sukupolvien oikeudet. Vaikka ilmastovalitus ei menisi läpi, kannattaa sitä Tynkkysen mukaan kokeilla.
”Meillä ei ole sitä ylellisyyttä, että voisimme vain valikoida eri keinoja, vaan meidän on kokeiltava kymmeniä keinoja samaan aikaan, vaikka kaikki tuskin onnistuisivat. Jos yksi kortti on se, että käydään oikeudessa testaamassa, niin sekin kortti on pakko katsoa, koska meillä on niin kiire”, Tynkkynen sanoo.
Oikeuteen haastamista kevyempi vaihtoehto olisi kannella Suomen laillisuusvalvojille, jotka valvovat Suomen viranomaisten laillista toimintaa, Heiskanen sanoo. Eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen voi kääntyä, kun epäilee, että viranomainen tai virkamies ei ole noudattanut lakia, täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos perus- ja ihmisoikeudet eivät ole täyttyneet asianmukaisesti.
Kanteleminen on ilmaista, eikä valittajan tarvitse itse olla haitankärsijä, kuten tuomioistuinten tapauksissa.
”Sinne voi kannella ja argumentoida, että viranomaiset eivät tee riittävästi ilmastopolitiikan eteen, vaikka perustuslain pykälän 20 nojalla”, Heiskanen sanoo.
Pykälä 20 on nimeltään vastuu ympäristöstä, ja sen mukaan ”julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon”.
Tynkkynen suhtautuu hieman epäileväisesti laillisuusvalvojien kautta tapahtuvaan oikeuskehitykseen, sillä perustuslakivaliokunnasta voisi olla vaikeaa löytää enemmistöä tulkinnalle, jonka mukaan perustuslain näkökulmasta arvioituna Suomen ilmastopolitiikkaa pitäisi muuttaa. Tynkkysen mielestä kaikkea kannattaa silti yrittää.
“Ei olisi iso vaiva, jos puolen tusinaa oikeudellista asiantuntijaa istuisi alas, kirjoittaisi vakuuttavan valituksen ja lähettäisi sen testattavaksi. Ainakin siitä syntyisi julkista keskustelua.”
Kansalaisaloitteet ovat perinteinen keino vaikuttaa lainsäädäntöön. Tällä hetkellä Kansalaisaloite.fi-palvelussa on avoinna ainakin kaksi ilmastonmuutoksen hillinnällä perusteltua aloitetta. Toisessa vaaditaan kouluruoan muuttamista kasvispainotteiseksi, toisessa taas vaaditaan avohakkuiden lopettamista valtioiden mailla.
Heiskasen mielestä olisi mahdollista tehdä sellainen kansalaisaloite, jossa ehdotetaan kiristyksiä kaikkiin sellaisiin lakeihin, joilla voisi vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
”Kansalaisaloitteen hienous on siinä, että sillä on saatu asioita läpi. Se on hyvä kannustin kokeilla sitäkin väylää”, Heiskanen sanoo.
Suomen kansalainen voi vaikuttaa kotimaansa ilmastopolitiikkaan myös kansainvälisten väylien kautta, esimerkiksi YK:n uudistuvan ihmisoikeusraportoinnin välityksellä.
Suomi on sitoutunut kahdeksaan ihmisoikeussopimukseen, joista merkittävimmät ovat kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus eli KP-sopimus ja taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, eli TSS-sopimus.
Suomen pitää toimittaa YK:lle raportit näissä sopimuksissa määriteltyjen oikeuksien toteutumisesta vuoden 2019 keväällä. Raportointi tapahtuu siten, että komitea laatii Suomelle listan kysymyksiä, joihin Suomen pitää vastata. Yksittäiset ihmiset, kansalaisjärjestöt ja muut tahot voivat lähettää komitealle kysymysehdotuksia vuoden 2018 loppuun asti. Kysymyksissä voi tuoda esille huolen Suomen ilmastopolitiikan vaikutuksista perus- ja ihmisoikeuksiin.
”Komitea harkitsee itse, mitä kaikkea he lähtevät Suomelta kysymään, mutta uskoisin että heihin pystyy vaikuttamaan näin ajankohtaisessa asiassa. Olisi tärkeää, että sinne menisi ilmastoviestiä monelta eri suunnalta”, Heiskanen sanoo.
Osallistuva budjetointi on erinomainen väylä vaikuttaa paikalliseen ilmastopolitiikkaan.
Verkkovaikuttaminen on helppo keino ilmaista huolensa ja mielipiteensä päättäjille. Usein verkkokeskustelu ei kuitenkaan kanavoidu sinne, missä hallinto olisi valmiiksi kuulolla. Heiskanen tarjoaa esimerkiksi kestävän kehityksen toimikunnan idean avata omat indikaattorinsa julkiselle verkkokeskustelulle. Toimikunnan seurantasivuilla kansalaiset voivat käydä kommentoimassa ja kertomassa kehitysehdotuksia ja mielipiteitä esimerkiksi hiilineutraalin yhteiskunnan kehittämiseksi. Lisäksi palvelussa on yksi virkamies, joka pyrkii vastaamaan kaikille.
Ongelmana on Heiskasen mukaan se, että 8 000 ilmastomarssilaisen sijaan indikaattorikoreja on käynyt kommentoimassa vain muutama ihminen.
Toisaalta ilmastonmuutosta ei pitäisi Heiskasen mukaan käsitellä erillisenä muusta päätöksenteosta, vaan aihe pitäisi nostaa jatkuvasti esille vaikka kaupunkisuunnittelussa tai budjettisuunnitelmissa. Helsingin kaupunki on avannut OmaStadi-palvelun, missä kaupunkilaiset saavat ehdottaa, kuinka kaupungin tulisi käyttää 4,4 miljoonaa euroa. Vastaava budjetointimalli on käytössä myös monissa muissa kaupungeissa.
Osallistuva budjetointi on Heiskasen mukaan erinomainen väylä vaikuttaa paikalliseen ilmastopolitiikkaan, jos siis tietää sen olemassaolosta.
”En ole ainakaan törmännyt osallistuvaan budjetointiin joka päivä somefeedissäni. Toivon että törmäisin enemmän, että ihmiset tunnistaisivat niitä vaikuttamisen paikkoja ja ajankohtia”, Heiskanen sanoo.
Tynkkynen tunnistaa myös verkkovaikuttamisen ongelmat, joista syntyy hänen mukaansa itseään vahvistava kierre. Kansalaiset eivät osallistu aktiivisesti keskusteluun, ja harvojen osallistuvien kansalaisten otos voi taas olla erittäin vinoutunut, joten viranomaisilla ei ole intoa ottaa näkemyksiä huomioon. Siitä kansalaiselle tulee vaikutelma, että hänen mielipiteillään ei ollut vaikutusta lopputulokseen, ja osallistumisinto laskee entisestään.
Osallistua kannattaa, jos intoa ja aikaa riittää, mutta Tynkkysen mielestä tehokkaampi tapa vaikuttaa päätöksiin on osallistua julkiseen keskusteluun esimerkiksi lehtien mielipidepalstoilla.
”Näin entisenä aktiivipoliittikkona väitän, että julkisella keskustelulla on aitoa merkitystä. Se vaikuttaa siihen ilmapiiriin, jossa päättäjät päätöksiä tekevät. Esimerkiksi IPCC:n raportin julkistamisen jälkeen Hesarin mielipidepalstalla lähes kaikki kirjoitukset käsittelivät ilmastonmuutosta. Onhan se väkevä viesti”, Tynkkynen sanoo.
Muita tehokkaita vaikuttamisen keinoja ovat muun muassa kansalaisjärjestöjen riveissä toimiminen, puoluepolitiikkaan lähteminen, äänestyspäätöksensä tarkka harkinta sekä omaan lähiympäristöön vaikuttaminen oman esimerkin avulla. Tynkkysen mielestä lähipiirissä vaikuttaminen on vapauttavaa, sillä ihmisen ei tarvitse olla ministeri tai rikas sijoittaja voidakseen tehdä töitä ilmaston puolesta. Arjessa tehtävillä valinnoilla on omaa napaa pidemmälle ulottuvia heijastevaikutuksia, jotka normalisoivat ilmastoystävällistä elämäntapaa, ja samalla ne vaikuttavat markkinamekanismeihin myönteisellä tavalla.
“Jos laittaa aurinkopaneelit omalle katolle tai hankkii sähköauton, ja naapurit ja työkaverit näkevät sen, se normalisoi ilmastotekoja. Kyse on sosiaalisista, jaetuista valinnoista, jotka lähtevät leviämään”, Tynkkynen perustelee.
”Ilmastoasioista puhuminen luo kulttuuria, joka mahdollistaa tarvittavia poliittisia päätöksiä. Jos ilmastonmuutoksesta ei puhuta kahvipöydissä, voi vaikuttaa siltä, että se ei ole niin tärkeä kysymys mitä se todellisuudessa on”, Tynkkynen sanoo.
Sitten on vielä Ilmastomarssin kaltainen kaduilla vaikuttaminen. Ilmastomarssin kohdalla Tynkkynen tunnistaa kolme erilaista vaikutusmekanismia. Ensinnäkin marssi sai paljon huomiota mediassa, mikä loi paikkansapitävää kuvaa siitä, että suomalaiset ovat huolissaan ja valmiita tiukempiin päästövähennyksiin.
Toiseksi Ilmastomarssi puristi eduskuntatalon rappusilla esiintyneistä päättäjistä esiin aiempaa tiukempia ilmastokannanottoja.
Kolmas, ja ehkä tärkein seikka on Tynkkysen mukaan kuitenkin yhteisen asian äärelle kokoontumisen voimaannuttava vaikutus.
”Mulla on ystäväpiirissä paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet jopa 20 vuotta töitä ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Se voi tuntua aika raskaalta ja yksinäiseltä. Tunne siitä, että on kymmenen tuhannen muun ihmisen kanssa marssimassa ja vaatimassa tiukempaa ilmastopolitiikkaa, antaa energiaa ja intoa jatkaa kaikkia edellä käsiteltyjä vaikuttamisen keinoja.”
Jos laittaa aurinkopaneelit omalle katolle tai hankkii sähköauton, ja naapurit ja työkaverit näkevät sen, se normalisoi ilmastotekoja. Kyse on sosiaalisista, jaetuista valinnoista, jotka lähtevät leviämään”, Tynkkynen perustelee.
Alma Onali on kansainvälisiin ilmasto- ja ihmisoikeuskysymyksiin erikoistunut toimittaja.