Kolumni: Uneksi minulle parempi maailma

Sanat: Alma Onali · Kuvitus: Ella Kiviniemi

Dystopioita käsitellessä kuuluu puhua siitä, mitä menetämme, jos emme tee mitään.  Utopioista kerrottaessa kuuluu taas puhua siitä, mitä saamme, jos teemme kaikkemme. Siksi myös journalismissa olisi tärkeää uskaltaa kuvitella parempia maailmoja, kirjoittaa toimittaja Alma Onali.

Pitkin Eurooppaa leviävä ilmastolakko sen todistaa. Nuoret ovat ahdistuneita ilmastonmuutoksesta. He ovat huolissaan synkältä näyttävästä tulevaisuudesta. Maailma on pilalla, ja meillä on pelkkiä kauhukuvia tilalla.

Siitä on syyttäminen myös meitä toimittajia.

Ilmastonmuutos on tarjonnut journalisteille tilaisuuden maalata dystooppisia maailmoja melankolisen scifi-kirjailijan tavoin. Dystopia on epätoivottava ja kauhistuttava visio lähitulevaisuuden yhteiskunnasta. Tutkijoiden ilmastoskenaariot tarjoavat toinen toistaan helvetillisempiä näkyjä, ja toimittajat kirjoittavat niistä auliisti. Ilmastodystopioiden kirjoittaminen ja kuvitteleminen on kutkuttavaa, varsinkin koska niissä voi nojata vahvasti tieteeseen ja silti saada aikaan hyytäviä kertomuksia.

Tuomiopäivän toimittajapasuunan ääriesimerkkinä voi pitää yhdysvaltalaista David Wallace-Wellsiä, joka säikäytti kaikki puolikuolleiksi vuonna 2017 New York Timesissa julkaistulla pelottelevalla artikkelillaan The Uninhabitable Earth. Nyt häneltä on ilmestynyt samanniminen kirja, jonka viesti on samankaltainen: maailma palaa, eivätkä ihmiset tajua, kuinka saatanan kuumalla liekillä. Wallace-Wells kuluttaa paljon palstatilaa kuvailemalla, kuinka hirveä paikka maapallosta on tulossa. Sen lisäksi hän on kyyninen, ei usko yksilön valintoihin, ja pitää kulutustottumusten muuttamista poliittisen toiminnan välttelynä. Hän ei tarjoa sen kummallisempia ratkaisuja tilanteeseen eikä kysy, millaista elämää haluaisimme elää.

Siinä on ongelman ydin. Perinteisesti journalismin tehtävä ei ole ollut ratkaista pulmia, vaan raportoida niistä. Pelkkä katastrofiuutisointi taas synnyttää mielikuvan siitä, että tulevalle tuholle ei ole vaihtoehtoja. Parempi siis vain nostaa kädet ilmaan.

Dystopioita puolustetaan sillä, että joskus sopiva määrä ahdistusta ja epätoivoa muuttuu toiminnaksi. Se on myös Wallace-Wellsin idea. Liiallisen ahdistuksen levittäminen voi kuitenkin muuttua myös lamaannuttavaksi kauhuksi ja välinpitämättömyydeksi. Varsinkin se osa väestöstä, joka on jo peloissaan, ahdistunut ja hyvin tietoinen ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista, voisi kaivata jotain uutta kertomusta dystopian tilalle.

Siksi tarvitsemme myös utopioita.

Utopian nykytermi viittaa pilvilinnaan tai ihanteelliseen, mutta mahdottomaan yhteiskuntaan. Arkikielessä utopioita pidetään myös epärealistisena haihatteluna, lapsellisina ja naiveina ideoina tai kommunistien juonina.

Suomalaistutkijoiden kirjoittama Utopia työkaluna – Irti vaihtoehdottomuuden valheesta -kirja kuitenkin esittää, että utopiat ovat tärkeä osa yhteiskunnallista kehitystä etenkin ekologisen kriisin aikakautena. Kirja on sikäli oikeassa, koska kaikkien yhteiskunnan osa-alueiden on muututtava perinpohjaisesti, jos aiomme hillitä ilmastonmuutosta kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n suositusten mukaisesti. Muutos koskee yhteiskuntia kokonaisuutena, globaalista lokaaliin, yksityisestä julkiseen.

Yksi suurimpia esteitä ilmastonmuutoksen hillinnässä on se, että luulemme tiettyjä yhteiskunnan rakenteita pakollisiksi tai pysyviksi. Kirjan mukaan yksi tällainen harha on muuttumattomana ja epäideologisena pidetty kapitalistinen talousjärjestelmä.

”Kapitalismissa on niin paljon helpompaa kuvitella maapallon pelastus kaikilla muilla tavoin kuin puuttumalla kapitalistiseen järjestelmään”, kirjassa siteerataan kirjailija China Miévilleä. On kuitenkin lineaarisen nykykapitalismin tulosta, että ihminen on tuottanut ilmastoa lämmittäviä päästöjä yli äyräiden käyttämällä fossiilisia polttoaineita. Kovin moni tuskin pitää nykyistä maailmaa parhaana mahdollisena versiona siitä, mitä se voisi olla. Kapitalismikriittinen utopiatyöskentely olisi siis olennaista myös ilmaston kannalta.

Dystopioita puolustetaan sillä, että joskus sopiva määrä ahdistusta ja epätoivoa muuttuu toiminnaksi.”

Utopistisesta yhteiskunnasta puhuttaessa on tärkeää puhua niistä askelista, joilla utopiaan päästään. Nämä askeleet meillä jo on.”

Utopian ei silti tarvitse olla kommunistinen. Tarvitsemme useita erilaisia utopiavaihtoehtoja useiden dystopiavaihtoehtojen vastavoimaksi. Ihmisillä on erilaisia näkemyksiä utopioista, ja monet eri vaihtoehdot murtavat vaihtoehdottomuuden illuusioita.

Taiteilijat ja kirjailijat ovat ottaneet ilmastonmuutoksen muusakseen. Ihmisen synkkää, katastrofinjanoista puolta ruokkivat dystopiat ovat taidekentällä paljon suositumpia kuin utopiat. Taiteessa luotujen utopioiden avulla voidaan kuvitella mahdollisia maailmoja ja yhteiskuntajärjestelmiä, luoda esimerkkejä kestävästä elämästä, ja herättää kysymyksiä ihmisen ja ympäristön suhteesta. Hyvän sään aikana -toimittaja Johannes Roviomaa kirjoitti ansiokkaan jutun taiteen merkityksestä ilmastonmuutoksen aikakautena Nuoreen Voimaan.

Vaarana on, että taiteilijoiden laatimia malleja ei oteta vakavasti, vaikka niistä voisi ammentaa varteenotettavia vaihtoehtoja nykyisen elämänmenon tilalle. Se on sääli, sillä tällä hetkellä utopioiden kuvittelu tuntuu olevan sallittua vain taiteilijoille, kirjailijoille ja tulevaisuudentutkijoille.

Kaikkein olennaisintahan utopioiden kuvittelun pitäisi olla niille, jotka tulevaisuudesta päättävät. Poliitikoilla on valta tehdä tutkijoiden ja miksei taiteilijoidenkin ehdotuksiin liittyviä päätöksiä, mutta heiltä ilmeisesti puuttuu sekä näkemystä että mielikuvitusta ajatella tulevaa maailmaa vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän ohi ja yli. Vaihtoehdottomuuden harha istuu liian tiukassa.

Utopistisesta yhteiskunnasta puhuttaessa on tärkeää puhua niistä askelista, joilla utopiaan päästään. Nämä askeleet meillä jo on: ilmastotutkijat ovat esittäneet useita eri keinoja ilmastopäästöjen vähentämiseksi ja vähähiilisemmän yhteiskunnan rakentamiseksi. Poliittisessa keskustelussa on juututtu kiistelemään siitä, minkälaisia askelia otetaan, vaikka pitäisi jo hyväksyä se, että monin tavoin on muututtava joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Ilmastonmuutos vaatii sekä lähelle että kauas katsomista. Pitää kysyä, millaisiin maailmoihin tällä hetkellä tehdyt päätökset meitä vievät. Pitää kysyä, kuinka pitkälle päättäjät ovat ajatelleet, ja mitä sen ajatuksen päässä on.

Entä mikä on toimittajien rooli ilmastoutopioiden kuvittelussa? Ensisilmäyksellä utopiat sopivat huonosti yhteen journalististen ihanteiden, ajankohtaisuuden ja faktapohjaisuuden kanssa. Utooppisista yhteiskuntamuodoista kirjoittaminen voi tuntua toimittajasta oudolta, jopa sepittämiseltä. Utopiat ovat luonteeltaan abstrakteja ja spekulatiivisia. Toisaalta ilmastonmuutoskin tuntui liian abstraktilta ja kaukaiselta aiheelta, kunnes toimittajat ottivat itseään niskasta kiinni.

Journalismi tarjoaa erilaisia näkökulmia todellisuuden tulkintaan, selittää ilmiöiden syy-seuraussuhteita, ja moniin journalismin kestoaiheisiin liittyy spekulaatiota. Miksei siis myös kaikkein tärkeimpään, eli planeetan tulevaisuuteen?

Suomessa journalistit ovat jo muutamissa tapauksissa yrittäneet pohtia utopioita. Tuloksista on oltu montaa mieltä. Helsingin Sanomien ilmastokirjeenvaihtaja Piia Elonen pohti kolumnissaan, onko ilmastoutopioiden käsittely journalismissa “silkkaa scifiä” ja “mielikuvituksellista ja epärealistista höttöä”. Silti hän yritti, ja tieteeseen ja tutkimukseen pohjautunut lopputulos antoi kuvan maailmasta, jossa ihan kaikki ei ole mennyt päin helvettiä, koska asioiden eteen oli tehty töitä.

Journalismia tarvitaan yhä raportoimaan ilmastonmuutoksen kauheista puolista. Utopiapohdinta on suotavaa, sillä journalisteilla on kyky haastaa niin haastateltavia kuin lukijoitakin ajattelemaan asioita totutun ulkopuolelta. Journalistit voivat kysyä vaikeita kysymyksiä, ja utopiakysymykset ovat kaikessa herkkyydessään, toiveikkuudessaan ja paljastavuudessaan sieltä vaikeimmasta päästä.

Utopia työkaluna -kirjassa todetaan, että toivottomuus syntyy kyvyttömyydestä kuvitella parempaa. Parhaassa tapauksessa utopistiset tarinat ja skenaariot antavat toivoa ja voimaa työskennellä paremman maailman puolesta. Ehkä rohkeita askeleita ilmastonmuutoksenkin hillitsemiseksi olisi helpompi ottaa, jos niiden päässä näkyisi jotain ponnistelun arvoista.

Kuvituksen kuvalähteet: British Library & Rijksmuseum Amsterdam / Europeana Collections (Public Domain)

Kirjoittajasta

Alma Onali

Alma Onali on kansainvälisiin ilmasto- ja ihmisoikeuskysymyksiin erikoistunut toimittaja.