Ilmastotalous osa 3: Mitä on yksilön ilmastokestävä talous?

Hyvän sään aikana -podcastin kolmas kausi kertoo taloudesta. Kolmannessa jaksossa puidaan taloutta kansalaisen ja kuluttajan näkökulmasta.

Kasvisruokaa, kierrätettyjä huonekaluja ja vaatteita, vastuullisia sijoituksia, arjen päästöjen kompensointia. Ilmastokestävään arkeen on jo olemassa paljon vaihtoehtoja. Mutta onko yksilön valinnoilla mitään merkitystä maailmantalouden myllerryksissä? 

Kaikki tuotteet ja palvelut, joita käytämme, kuluttavat energiaa ja luonnonvaroja. Kestävästä kuluttamisesta on viime vuosina puhuttu yhä enemmän. Moni muistaa otsikot siitä, miten suomalaiset tarvitsisivat melkein neljä maapalloa kattamaan vuosittaisen kulutuksensa.

Samaan aikaan esimerkiksi kasvisruokatuotteiden markkinat ovat lähteneet hurjaan nousuun. Vaihtoehtoja ilmastoystävällisen ruokavalion rakentamiseksi on yhä helpompi löytää. Yksilön ilmastokestävä talous ei ole kuitenkaan vain valintoja ruokakaupassa.

”Usein ajatellaan kapeasti vain kuluttajuutta, vaikka yksilö voi vaikuttaa esimerkiksi päättäjän, virkamiehen, kauppiaan, taloyhtiön osakkaan tai asiantuntijan roolissa”, sanoo tutkijatohtori Senja Laakso Hyvän sään aikana -podcastissa.

Laakso muistuttaa siitä, miten joukot yksilöitä voivat myös muovata markkinoita haluamaansa suuntaan.

”Erilaisilla yhteisöillä on ollut suuri merkitys siihen, millaiseksi kuluttajakenttä muodostuu. Esimerkiksi luomu on saanut alkunsa yhteisöllisestä toiminnasta. Myös uusiutuva energia lähti osaltaan leviämään aktiivisten yhteisöjen kautta.”

Hyvän sään aikana -podcastin uusimmassa jaksossa käsitellään kuluttamisen lisäksi piensijoittamista, kompensaatioita, kulttuurisia normeja sekä valtioiden ja suuryritysten vastuuta ilmastoystävällisen arjen luomisessa.

Kuuntele jakso alta!

toimittanut

Silja Annila

Silja Annila on erikoistunut ilmastoasioiden lisäksi tieteestä kirjoittamiseen. Hän työskentelee tällä hetkellä viestintäasiantuntijana tiede- ja asiantuntijaviestintään erikoistuneessa Kaskas Mediassa.