Sanat: Jannika Melkko · Kuvat: Ella Kiviniemi · Julkaistu 21.12.2020
Helsingin Säätytalolle kokoontui maaliskuisena aamuna vuonna 2019 joukko asiantuntijoita yliopistoista, museoista, Suomen ympäristökeskuksesta, Luonnonvarakeskuksesta, Metsähallituksesta ja ministeriöistä.
Kaikkiaan 180 lajistoasiantuntijaa oli saanut kaksi vuotta kestäneen, mittavan työn päätökseensä. Sen tuloksena asiantuntijat olivat koonneet yhteen arvionsa lähes 22 500 kotimaisen lajin uhanalaisuudesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Suomen lajien viidennen uhanalaisuusarvioinnin eli niin kutsutun Punaisen kirjan julkistamistilaisuudessa perjantaina 8. maaliskuuta 2019 oli kerrottavana hälyttäviä uutisia.
Raportin mukaan joka yhdeksäs Suomen tunnetuista lajeista on uhanalainen. Uhanalaisten lajien määrä oli kasvanut kaikkiaan 420 lajilla edelliseen, vuonna 2010 julkaistuun arviointiin verrattuna. Suomen lajien uhanalaisuusarviointi on yksi maailman kattavimmista, sillä arvioinnissa on mukana riittävät tiedot liki puolesta Suomen 48 000 lajista. Toista puoliskoa lajeista ei tunneta riittävän hyvin, jotta niiden uhanalaisuutta olisi mahdollista arvioida.
Julkistamistilaisuus oli hädin tuskin alkanut Säätytalolla, kun muualta kantautui uutisia, jotka varastivat mediahuomion. Tasavallan presidentin kanslia tiedotti, että silloinen pääministeri Juha Sipilä oli jättänyt presidentti Sauli Niinistölle hallituksen eronpyynnön.
Sipoossa asuva biologian aineenopettaja Anna Allén seurasi, kuinka Punaisen kirjan tulokset hautautuivat poliittisen mylläkän alle. Allénia oli jo pitkään turhauttanut se, ettei monimuotoisuuden kadosta ja sukupuutoista puhuttu tarpeeksi, vaikka ilmastonmuutoksen suhteen suomalaiset olivatkin jo alkaneet havahtua.
Allén päätti kantaa kortensa kekoon tietoisuuden lisäämiseksi ja herättää ihmiset huomaamaan, kuinka monia lajeja Suomessakin uhkaa sukupuutto. Hän ideoi Uhanalainen Suomi -kampanjan.
”Biodiversiteettikriisi on monimutkainen ongelma. Niin on ilmastonmuutoskin, mutta sen voi kiteyttää sanomalla, että kasvihuonekaasuja on liikaa ilmakehässä. Monimuotoisuusongelmaa ei voi samalla tavalla kiteyttää, koska eri elinympäristöjä vaivaavat erilaiset ongelmat”, Allén sanoo.
Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti takaa maapallolla elämän edellytykset, kuten hyvän maaperän, satojen pölytyksen, puhtaan ilman ja makean veden. Ekosysteemeissä jokaisella lajilla on lokeronsa, ja yhdenkin katoaminen voi viedä mukanaan lukemattomia muita lajeja, millä puolestaan on kauaskantoisia seurauksia ekosysteemien toimintaan.
Monen tutkijan mukaan nyt on käynnistymässä niin kutsuttu kuudes joukkosukupuutto. Esimerkiksi vuonna 2019 YK julkaisi raportin, jonka mukaan maailman arviolta kahdeksasta miljoonasta eliölajista noin miljoona on vaarassa kadota, monet vieläpä lähivuosikymmenien aikana.
Sama kehitys on nähtävillä Suomessakin. Siksi Allén halusi kertoa mahdollisimman monen erilaisen lajin tarinan. Ideasta syntyi vapaaehtoisvoimin pyöritetty Uhanalainen Suomi -kampanja, jonka Facebook- ja Twitter-tileillä esiteltiin yksi uhanalainen eläin-, kasvi- tai sienilaji päivässä vuoden ajan.
Allénin tuttavapiiristä mukaan kampanjaan lähti kymmenkunta ihmistä.
”Kukaan meistä ei varsinaisesti ole aiheen asiantuntija, vaikka meiltä löytyy taustaa sen verran, että olemme tietoisia ja huolissamme biodiversiteettikadosta ja haluamme tehdä jotakin asian eteen.”
Luonnon monimuotoisuuden väheneminen jäi pitkään ilmastonmuutoksen varjoon
Kampanja alkoi kansainvälisenä luonnon monimuotoisuuden päivänä 22. toukokuuta 2019 ja päättyi samana päivänä vuotta myöhemmin.
Ensimmäisen päivityksen aiheena oli itseoikeutetusti saimaannorppa. Viimeisenä oli puolestaan vuorossa peltosirkku, jonka määrä on vähentynyt 99 prosenttia viimeisten 30 vuoden aikana. Vaatimattoman ruskeaa, äärimmäisen uhanalaista pikkulintua ei moni edes tunnista, vaikka se lukeutui aikoinaan maaseudun yleisimpiin lintuihin.
Muun muassa tehotuotanto, hyönteismyrkkyjen vuoksi vähentynyt ravinto ja Länsi-Afrikan talvehtimisalueiden kuivuus ovat saaneet peltosirkkukannan romahtamaan muutamassa vuosikymmenessä.
Allénin mukaan häntä sykähdyttää eniten juuri se, että monien yleistenkin lajien yksilömäärä vähenee jatkuvasti. Esimerkiksi Suomen tunnetuista lintulajeista reilu kolmannes on uhanalaisia.
”Siinä vaiheessa, kun jokin laji luokitellaan uhanalaiseksi, ollaan jo kaukana toimivasta ekosysteemistä. Otamme ekosysteemien suhteen riskejä, joista emme tiedä, mihin ne johtavat. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan kokonaisuus toimii tällä vauhdilla.”
Toinen esimerkki taantuneesta, aiemmin kukoistaneesta lajista on hömötiainen. Vanhojen metsien ja lahopuiden väheneminen ovat johtaneet siihen, että hömötiainenkin on joutunut Punaiseen kirjaan erittäin uhanalaisten lajien listalle.
Suurin osa uhanalaisista lajeista on kuitenkin suurelle yleisölle tuntemattomia, sillä monen lajin esiintymisalueet ovat pieniä ja yksilömäärät niin harvalukuisia, ettei niihin helposti törmää. Lisäksi merkittävä osa uhanalaisista lajeista on muun muassa sammalia, jäkäliä ja sieniä, joista harva on edes kuullut. Ne saattavat kadota Suomesta ilman, että niiden olemassaoloa on edes pantu kunnolla merkille. Sienistä esimerkiksi Lounais-Suomen rannikkoseuduilla kasvaneet tummanuijakkaat, nukkajuurekkaat ja keltalehmäntatit on määritelty Punaisessa kirjassa äärimmäisen uhanalaisiksi, mutta niiden epäillään käytännössä jo hävinneen Suomesta.
”Tämä on näkymätön ongelma. Aina ajatellaan jättiläispandoja, norsuja ja sademetsien kaatamista, eikä mieleen tule, että Suomessakin häviää lajeja. Kampanjamme tarkoitus oli havainnollistaa, että tällaisiakin lajeja elää Suomen luonnossa. Niiden esiintuominen tuntui tärkeältä”, Allén sanoo.
Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisivat elokuun 2020 lopussa tutkimuksen, joka arvioi Suomen kansallisen biodiversiteettistrategian ja toimenpideohjelman onnistumista ja vaikutuksia. Jyrki Kataisen hallituksen aikana hyväksytyn biodiversiteettistrategian tavoitteena oli pysäyttää lajikato vuosina 2012−2020, mutta tavoitetta ei saavutettu, vaan uhanalaistuminen on viime vuosikymmenen aikana jopa kiihtynyt.
Syken ja Luken tutkijaryhmä arvioi, että useimpien kansallisen biodiversiteettistrategian toimenpiteiden vaikutus luonnon monimuotoisuuden tilaan on ollut vaatimaton, sillä toimenpiteisiin myönnetyt resurssit ovat olleet riittämättömiä ja tavoitteet epämääräisiä tai liian alhaisia.
Samassa raportissa tutkijat kuitenkin toteavat, että tällä vuosikymmenellä Suomella on ensimmäistä kertaa realistinen mahdollisuus muuttaa luonnon monimuotoisuuden kehityssuuntaa.
Syken Biodiversiteettikeskuksen johtajan Petri Ahlrothin mukaan väitteelle on neljä perustetta.
Yksi perusteista on se, että suojelualueverkoston laajuus on kasvanut Suomessa viime vuosikymmenten aikana. Ahlrothin mukaan 30 vuotta sitten suojelualueet kattoivat noin kaksi prosenttia Suomen pinta-alasta, mutta nykyään tiukasti suojeltua metsää on laskentatavasta riippuen noin kuusi prosenttia. Natura-verkko kattaa vieläkin laajemman alueen, noin 13−14 prosenttia Suomen pinta-alasta. Natura 2000 -verkosto turvaa EU:n luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Tällaisia luontotyyppejä on Euroopassa noin 200 ja lajeja noin 700.
”Nykyään liikutaan ihan eri luvuissa kuin 30 vuotta sitten. Ainakin alueellisesti on jo paljon realistisempaa saavuttaa sellaisia suojelualueverkoston kattavuuksia, jotka oikeasti muodostaisivat toimivan verkoston. Sitä ei ehkä pystytä saavuttamaan kaikkialla, mutta on kuitenkin monia alueita, joissa siihen on hyvät mahdollisuudet”, Ahlroth sanoo.
Ahlrothin mukaan on mahdotonta määritellä täsmällisesti, kuinka laaja suojeluverkosto on eri lajien kannalta riittävä. Tutkijoilla ja kansalaisjärjestöillä on asiasta myös vaihtelevia näkemyksiä. Selvää on kuitenkin, että suojelualueita tulisi olla selvästi nykyistä enemmän. Esimerkiksi Euroopan komissio julkaisi keväällä 2020 Euroopan unionin laajuisen biodiversiteettistrategian, jossa esitetään suojeltavaksi 30 prosenttia unionin maa- ja merialueista. Kolmasosan tästä pinta-alasta tulisi olla tiukasti suojeltua.
Toisena perusteena Ahlroth mainitsee kehittyneen teknologian, joka mahdollistaa esimerkiksi tutkimuksen tekemisen yhä kustannustehokkaammin. Siitä päästään kolmanteen pointtiin eli siihen, että sekä tutkimustieto että maastosta kerätty data on nykyään entistä laadukkaampaa ja helpommin saatavilla kuin koskaan aiemmin. Se luo edellytykset ajantasaiseen tietoon pohjautuvalle päätöksenteolle.
”Ja neljäs on kaikkein tärkein. Tällä hetkellä meillä on hallitusohjelma, joka turvaa monia sellaisia toimia, jotka tähän asti ovat olleet käytännössä mahdottomia tehdä riittävässä mittakaavassa. Nyt otetaan hyviä askeleita oikeaan suuntaan. Jos tulevaisuudessakin otetaan samanlaisia askeleita, niin kyllä tämä on se vuosikymmen, jolloin jotain voitaisiin saavuttaa.”
Ahlrothin mukaan aiempaa kunnianhimoisempi linja monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämiseen näkyy jo käytännön toimina. Nykyinen hallitusohjelma on esimerkiksi antanut rahoitusta kosteikkojen kunnostukseen ja perinnebiotooppien hoitoon. Niiden suhteen parannuksia saavutetaan melko piankin, Ahlroth uskoo.
”Ainakin viesti on nyt selkeä. On ihan suoraan sanottu, ettemme me tarvitse enää yhtään strategiaa emmekä yhtään tavoitetta, jollei niihin liity myös suunnitelma, rahoitussuunnitelma ja aikataulu siitä, miten ne toteutetaan.”
Ahlrothin mukaan luonnon monimuotoisuuden väheneminen jäi pitkään ilmastonmuutoksen varjoon, mutta nykyään tietoisuus asiasta on yhä laajempaa.
”On oivallettu, että nämä kaksi asiaa kulkevat aika ankarasti käsi kädessä. Kysymys ei ole samasta asiasta, mutta keskimäärin on niin, että kun toteutetaan ilmastotavoitteita, samalla tulee turvattua luonnon monimuotoisuutta, ja luonnon monimuotoisuutta turvaamalla tehdään erittäin merkittävää ilmastotyötä. Ainoastaan tarpeeksi monimuotoinen luonto pystyy lähteä korjaamaan niitä virheitä, joita me ihmiset olemme tehneet.”
Uhanalainen Suomi -kampanja esitteli vuoden aikana yhteensä 365 lajia, mutta silti kampanja ehti vain raapaista pintaa. Kaikkien kotimaisten uhanalaisten lajien esitteleminen laji päivässä -periaatteella olisi vienyt reilut seitsemän vuotta.
Kampanjavuoden aikana Allén sanoo huomanneensa, että puhe luonnon monimuotoisuudesta lisääntyi. Syksyllä 2019 toimittaja Juha Kauppisen perusteellisesti Suomen biodiversiteetin tilaa ja lajikatoa käsittelevä Monimuotoisuus-kirja voitti vuoden 2019 Kanava-tietokirjapalkinnon ja vuotta myöhemmin sille myönnettiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.
Elokuussa 2020 Luonnonperintösäätiö sai Suomen pelialan Pelimetsä-hankkeelta historiansa suurimman yksittäisen lahjoituksen, lähes puoli miljoonaa euroa, jolla säätiö osti suojeltavaksi yhteensä 134 hehtaaria monimuotoista metsää. Syyskuun lopulla puolestaan luontodokumenteistaan tunnettu 94-vuotias sir David Attenborough liittyi Instagramiin viestiäkseen maailman luonnon tilasta ja keräsi miljoona seuraajaa alle viidessä tunnissa.
Lajikadosta kirjoitetaan mediassa yhä enemmän, ja myös Suomen hallitus on tuonut esille huolta luonnon monimuotoisuudesta.
”Siitä voisi puhua vielä enemmänkin, mutta keskustelu on kuitenkin jo nyt muuttunut”, Allén sanoo.
Allénin mukaan Uhanalainen Suomi -kampanja keräsi sosiaalisessa mediassa parhaimmillaan parituhatta seuraajaa. Päivitykset herättivät kiinnostusta ja kysymyksiä.
Suurin osa tiedusteluista liittyi lajeihin. Ihmiset lähettivät omia kuviaan ja pohtivat, olisivatko onnistuneet ottamaan kuvan päivityksessä esitellystä uhanalaisesta lajista. Toiset halusivat tietää, missä kuhunkin lajiin voisi onnistua törmäämään.
”Uhanalaiset lajit selkeästi kiinnostavat. On jonkinlainen meriitti, jos sellaisen on onnistunut näkemään.”
Tekstiä oikaistu 18.2.2021 kello 13.11: Aiemmin tekstissä kerrottiin, että Juha Kauppisen Monimuotoisuus-teos olisi voittanut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Se voitti kuitenkin vuoden 2019 Kanava-tietokirjapalkinnon.
Jannika Melkko on vapaa toimittaja, joka on perehtynyt ilmastonmuutoksen vaikutuksiin lajistossa. Ympäristökysymysten lisäksi häntä kiinnostavat ihmisten ja eläinten oikeudet sekä Saharan eteläpuolinen Afrikka.