Jannika Melkko

Jannika Melkko on vapaa toimittaja, joka on perehtynyt ilmastonmuutoksen vaikutuksiin lajistossa. Ympäristökysymysten lisäksi häntä kiinnostavat ihmisten ja eläinten oikeudet sekä Saharan eteläpuolinen Afrikka.

Hyvän sään aikana -kirjassa Jannika Melkko tutki ilmastonmuutoksen ja muuttuvien elinympäristöjen vaikutuksia Suomen eliöihin. Lämpenevä ilmasto saa monen lajin kukoistamaan, mutta samaan aikaan joidenkin elämä planeetalla on jo päättymässä.

Jannika seurasi punkin ja uusien tautien taivalta yhä pohjoisemmas Lappiin sekä selvitti, miksi suokukko on hylännyt etelän pesimäalueet ja mikä sai metsäjäniskannan romahtamaan puoleen.

Kirjoittajan jutut sivustolla

Savu, hiili ja Puola

Puola vaati hengenvaarallisen ilmansaastekylvyn, ennen kuin politiikan kurssi alkoi kääntyä
Jatka lukemista