Uskon asia

Sanat: Erkki Mervaala & Sanni Harmanen · Kuvitus: Linda Manner · Alunperin julkaistu: 13/03/2019


Vuonna 2015 Pariisin ilmastokokouksen alla maailman suuret uskonnot julkaisivat ilmastolinjauksia ja kirkkojen huoli ympäriston tilasta alkoi kuulua kovempaa kuin koskaan aiemmin. Tänä keväänä myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisi oman energia- ja ilmastostrategiansa. Abrahamilaisissa uskonnoissa ympäristökeskustelu on kuitenkin kytenyt jo kauan. Seurakunnissa on potentiaalia saada suuret ihmismassat toimimaan.

Kesäkuussa 2015 paavi Franciscus laati ympäristöteemaisen kiertokirjeen. Se käsitteli laajasti ilmastonmuutosta ja kehotti ”ekologiseen kääntymykseen”. Kirje oli suunnattu katoliselle kirkolle ja sen 1,285 miljardille jäsenelle, mutta se puhutteli myös muita kristillisiä yhteisöjä ja toisia uskontoja.

Myös abrahamilaisten uskontojen vanhimmassa suuntauksessa eli juutalaisuudessa julkaistiin julkilausuma, ”Rabbien kirje ilmastosta” lokakuun 2015 lopussa, hieman ennen Pariisissa alkanutta YK:n ilmastokokousta. Maailman eri uskontokuntien huoli ilmastosta näkyi ja kuului suurempana kuin koskaan aiemmin.

Kun Ibrahim Özdemir kollegoineen julkaisi elokuussa 2015 Islamic Declaration on Global Climate Change -julistuksen, hän ei odottanut sen saavan mediahuomiota. Özdemir on Ankaran yliopiston filosofian, ekologian ja uskonnon professori. Viiden tutkijan ryhmän julkaisema julistus kehotti muslimeja kaikkialla maailmassa taistelemaan aktiivisesti ilmastonmuutosta vastaan.

”Emme olisi osanneet kuvitella, että olisimme Newsweekin, Timen, Guardianin, Nature Magazinen – joka on hyvin sekulaari ja tieteellinen lehti – sivuilla. Kukaan ei uskonut, että uskonto voisi tarjota mitään ympäristökeskusteluun.”

Özdemirin mielestä uskonnolla on paljonkin tarjottavaa. Kolme suurinta abrahamilaista uskoa, islam, kristinusko ja juutalaisuus, ovat maailmanlaajuisia instituutioita, jotka voivat mobilisoida ihmisiä toimimaan.

…ja turmella ne, jotka maan turmelevat

Abrahamilaisten uskontojen keskuudessa keskustelu ympäristöstä alkoi oikeastaan jo puoli vuosisataa aiemmin.

Kenties tunnetuin uskontoa ja ympäristöä käsittelevä kirjoitus on peräisin vuodelta 1967. Yhdysvaltalainen keskiaikaisen historian tutkija Lynn White Jr. julkaisi tuolloin artikkelinsa ”The Historical Roots of our Ecologic Crisis”, jossa syytettiin länsimaisen kristinuskoon pohjautuvan maailmankuvan kannustavan luonnon hyväksikäyttöön .

Whiten mukaan kristinuskoa edeltänyt animistinen maailmankuva oli luontoa kunnioittavampi, sillä silloin ihmiset uskoivat jumaluuksien ja henkien asuvan puissa ja muualla luonnossa. Kristinusko kuitenkin jyräsi tällaisen maailmankuvan tieltään ja korvasi sen ajatuksella ihmisestä Jumalan kuvana, jolla on oikeus hallita muita olentoja. Ratkaisuksi White peräänkuulutti uutta uskontoa tai uutta näkökulmaa vanhoihin uskontoihin. Raamatuntutkijat ja historioitsijat ovat kylläkin kyseenalaistaneet, ovatko luontoa tuhoavat keksinnöt todellakin vain kristinuskon kannustimista lähtöisin tai voiko luomiskertomuksesta ylipäätään tulkita ihmisen voivan hallita muuta luontoa.

Özdemir näkee Whiten vaikutuksen merkittävänä. Hänen mukaansa se muutti monen kristityn ja juutalaisen tulkintoja pyhistä kirjoistaan. Myös muslimit alkoivat lukea Koraania uusin silmin.

”Rakastan Lynn Whitea. Kun talossa on tulipalo, ei vain mennä soittelemaan ovikelloa ja hihkumaan oven läpi. Silloin hakataan ovea, käytetään mitä tahansa keinoa, rikotaan ikkunat ja huudetaan: Herätkää! Täällä palaa! Ajattelen, että Lynn White teki saman kristityille ja juutalaisille. Vanhan testamentin klassisella tulkinnalla ei voi oppia ymmärtämään ja ratkomaan ympäristöongelmia”, Özdemir sanoo.

Vanhan testamentin klassisella tulkinnalla ei voi oppia ymmärtämään ja ratkomaan ympäristöongelmia”, Özdemir sanoo.

Jumala tietää mitä teette

Ensimmäinen ja ainoa muslimiääni, joka reagoi Whiten kirjoituksiin 1960-luvulla, oli Yhdysvalloissa asuva filosofi Seyyed Hossein Nasr. Hänen mukaansa uskonnot eivät ole syypäitä luonnon tuhoon vaan länsimainen tiede ja teknologia, joiden kehitystä hän kutsui modernisaatioksi. Nasrin mukaan toisen maailmansodan jälkeen länsimaisessa yhteiskunnassa ympäristöllä ei enää ollut itseisarvoa vaan se nähtiin vain hyödykkeenä. Ratkaisuksi Nasr ja samanmieliset muslimiajattelijat esittivät islamilaisen tieteen uudistamista ja heräämistä.

Islamilaisen tieteen voidaankin katsoa horrostaneen liki 800 vuotta.

1200-luvulle asti muslimioppineet edistivät matematiikkaa, tähtitiedettä, optiikkaa ja lääketiedettä, minkä lisäksi he säilyttivät antiikin Kreikan tieteen perinnön länsimaihin. Sitä seurasi vuosisatojen tieteenvastainen kausi, johon osasyynä on pidetty muun muassa Osmanien imperiumia sekä länsimaista siirtomaavaltaa useissa maissa. Tuota aikaa voidaan pitää varoittavana esimerkkinä uskonnon tukahduttavasta vaikutuksesta tieteeseen.

Ibrahim Özdemirin mielestä luonnon kunnioittamisen ja suojelun ihanne on islamissa sisäänrakennettua. Islamia edeltäneessä arabikulttuurissakin luontoa pidettiin hänen mukaansa järjestäytymättömänä ja tarkoituksettomana. Islamin pyhässä kirjassa Koraanissa maailmankaikkeus kuvataan yhdestä Jumalasta alkunsa saaneena ykseytenä, jossa myös ihminen ja luonto ovat yhtä. Luonto mainitaan yli 750 säkeessä. Kohdissa käytetään luontoa merkkinä Jumalan voimasta ja puhutaan ihmisen velvollisuuksista luonnon suhteen. Esimerkiksi puiden istuttamista verrataan Jumalan palvelemiseen.

”Koko ympäristö ja järjestelmämme on Jumalan luoma, ja se on uskottu meille. Me olemme vastuussa kaikesta, aina luontoon ja luonnonvaroihin asti. Meillä on lupa kuluttaa, mutta ei rajattomasti”, Özdemir sanoo.

Åbo Akademin väitöskirjatutkija Laura Wickströmin mukaan ympäristöajattelu on noussut islamilaisessa maailmassa viime vuosikymmenten aikana. Ensimmäinen islamilainen ympäristöjulistus julkaistiin 1980-luvulla. Se tiivisti yhä monissa islamilaisissa julkilausumissa toistuvat kolme perusperiaatetta, Tawhid, Mizan ja Khalifa, sille, miksi muslimin tulee suojella luontoa. Tawhid tarkoittaa Luojan ja luomisen yhtenäisyyttä, ja luonnon katsotaan olevan merkki Jumalan pyhyydestä ja siten suojeltava. Mizan tarkoittaa tasapainon periaatetta, ja ympäristökontekstissa se velvoittaa muun muassa välttämään tuhlailua. Khalifa merkitsee sijaishallitsijaa, ja ihminen on sellainen Jumalan luomassa maailmassa.

Saudi-Arabian lanseeraamasta julistuksesta tuli Wickströmin mukaan nopeasti pohja sille, miten Länsi näkee islamilaisen maailman. Saudi-Arabia osasi käyttää hyväkseen silloista maailman tilaa. 1980-luvulla esimerkiksi World Wildlife Fund kärsi rahapulasta varsinkin Egyptissä. Saudi-Arabia ilmaantui rahoittamaan kalliita ympäristöprojekteja julistaen samalla omaa tulkintaansa islamista ja sen suhteesta ympäristöön.

”Samalla se pystyi sivuuttamaan Iranin ja shiialaisuuden. Julistus oli ideologinen voitto Saudi-Arabialle”, Wickström sanoo.

”Saudi-Arabia on ollut aina hyvä tuomaan esiin omaa tulkintaansa islamista.”

Islamilaisen ympäristöajattelun pitkästä historiasta huolimatta Wickström näkee ympäristökysymysten sijoittuvan muslimiyhteiskunnissa julkisen keskustelun marginaaliin. Ympäristöajattelusta puhujia vaiennetaan vetoamalla opinkappaleisiin, tunteisiin ja ihmiskeskeiseen maailmankuvaan. Internetillä on kuitenkin tärkeä osa nykyajan valtioiden rajat ylittävässä islamilaisessa ympäristöliikehdinnässä, jota kutsutaan myös globaaliksi eko-islamiksi.

Islamilaiset tutkijat jakautuvat siinä, millaisilla argumenteilla ympäristön suojelun puolesta puhutaan. Suurin osa islamia ja ympäristökysymyksiä käsittelevästä kirjallisuudesta on teologista, eli Koraanista ja perimätiedosta perusteita etsivää. Tiedeperäinen keskustelu on aika lailla rajautunut akateemisiin piireihin.

Koraanin ja islamilaisen elämäntavan määrittävän sunnan tulkinnallisten erojen lisäksi islamilaisen maailman ilmastokeskusteluun vaikuttaa myös maakohtaiset, poliittiset syyt. Wickström ja Özdemir ovat yhtä mieltä siitä, että Lähi-idässä keskitytään ennemmin päivänpolttaviin ongelmiin, kuten turvallisuustilanteeseen, ja vasta sitten ympäristöongelmiin. Suuret öljytaloudet hiovat ympäristökeskustelua mieleisekseen, eikä esimerkiksi Saudi-Arabiassa keskustella fossiilisista polttoaineista luopumisesta. Özdemir uskoo, että monessa muslimimaassa ympäristöstä keskusteleminen on jopa mahdotonta, koska hallitukset tukahduttavat itseensä kohdistuvan kritiikin. Lisäksi huonot elinolot pitävät ihmiset keskittymässä muihin asioihin.

Saudi-Arabia on ollut aina hyvä tuomaan esiin omaa tulkintaansa islamista”, tutkija Laura Wickström sanoo.

”Minä olen profeetta niin kuin sinäkin”

”Klassisessa juutalaisuudessa ei ole erillistä sanaa ympäristölle tai luonnolle. Vaikka teksteissä esiintyy erämaita ja aavikkoa, luonto ei ole erillään maailmasta, jossa elämme. Kun sen ymmärtää, tajuaa, miksi ilmastonmuutoksesta ollaan huolissaan”, kertoo rabbi Daniel Swartz, Coalition of the Environment and Jewish Lifen (COEJL) -ympäristöjärjestön toimitusjohtaja.

Viimeisen 1500 vuoden aikana juutalaisväestö on joutunut elämään hajallaan ja pakkomuuttamaan useaan otteeseen, mikä Swartzin mukaan on osaltaan johtanut ympäristösuhteen katkeamiseen. Kun maata ei saanut omistaa, käytännön taidot unohtuivat ja akateeminen kulttuuri kehittyi. 1900-luvulla tilanne alkoi muuttua, ja osa yhteisöstä alkoi ajaa myös ympäristönsuojelua vanhoja oppeja uudelleen tulkiten. Swartzin mukaan myös Lynn Whiten kritiikillä oli osansa. Hän kuitenkin suuntaisi Whiten kritiikin ennemmin kapitalismiin kuin länsimaisiin uskontoihin.

Swartzin mukaan luomistarinaa ei ole muutenkaan tarkoitettu tieteeksi. Hänestä ihmisen tieteellisellä tiedolla hankkimaa valtaa rajoitetaan juutalaisessa laissa.

Juutalaisten pyhän kirjan Tanakin osat ovat Toora, Nevi’im ja Ketuvim. Kristinuskossa kokonaisuutta kutsutaan Vanhaksi testamentiksi. Tanakissa opetetaan Swartzin mukaan moraalista päättelyä ja yhteiskunnallisia asioita, erityisesti oikeudenmukaisuutta heikkojen ja valtaapitävien välillä. Ilmastonmuutoskeskustelussa käsitelläänkin usein sukupolvien rajat ylittävää oikeudenmukaisuutta. Swartzin mukaan kyse on hengellisesti sitovasta, ikuisesta sopimuksesta ihmisen ja Jumalan välillä.

”Silloin ei ole kyse mistään koronlaskennasta. Tulevaisuuden arvo ei muutu vaan se on moraalisesti samanarvoinen nykyhetken kanssa, sillä se on vain silmänräpäys Jumalan näkökulmasta”, hän kuvailee.

Raamatun profeetat käsittelivät usein yhteiskunnan epäkohtia. Se pitää sisällään myös luonnonvarojen epätasaisen jakamisen ja epätasa-arvon eri yhteisöjen välillä. Tässä Swartz näkee yhteyden ilmastotuhojen uhreihin; katastrofeissa köyhimmät kärsivät eniten.

Swartz viittaa Bangladeshiin, jossa matalilla alueilla asuu maailman köyhimpiä ihmisiä, ja aineellisten tuhojen lisäksi merenpinnan nousun ja tulvien epäillään johtaneen myös keskenmenojen määrän nousuun alueen juomavesien pilaannuttua. Yhdysvaltojen kaltaisten rikkaiden maiden asukkailla sen sijaan on varaa varautua tuhoihin esimerkiksi rakentamalla vesivalleja ja siirtämällä väestöä pois vaara-alueilta.

Swartz on ollut mukana ympäristöliikkeissä 30 vuotta. Toistaiseksi juutalaisyhteisöissä ilmastomuutos ei ole vielä noussut tärkeysjärjestyksen kärkeen.

”Olen nähnyt asenteiden muuttuvan siitä, että joku on yllättynyt, että juutalaisilla on jotain sanottavaa ympäristöstä siihen, että joo olen kuullut siitä. Se on valtava muutos. Kolmas vaihe olisi, että sille pitäisi tehdä jotain”, Swartz sanoo.  

Swartzin mukaan ilmastotieteilijöitä voi jopa verrata raamatullisten tekstien profeetoihin.

”Hyvä profeetta ei ole sellainen, joka kertoo tulevaisuuden, ja sitten se tapahtuu kuten on ilmoitettu. Kyse on tulevaisuuden muuttamisesta. Hyvä profeetta kertoo ihmisille, mitä saattaa tapahtua ja mitä on muutettava, ettei niin tapahdu”, Swartz sanoo.

”Kyse ei ole muurien rakentamisesta tai tuhojen korjaamisesta vaan esimerkiksi energiapolitiikan muutoksista. Silloin ei korjata seurauksia ja vastata yksittäisiin ilmiöihin vaan varaudutaan tulevaan ja tunnistetaan, mikä kaiken aiheuttaa. Siinä mielessä tutkijoita voi hyvinkin verrata profeetoihin.”

Maailmanlaajuisesti löyhästi järjestäytyneessä juutalaisessa yhteisössä ei kuitenkaan ole paavi Franciscukseen verrattavia, ilmastonmuutoksesta puhuvia auktoriteettihahmoja, joita suurin osa seuraisi.

”Eniten hierarkiaa esiintyy ortodoksipiireissä, ja sielläkin suurimmat auktoriteetit ovat usein kuolleita. Suureksi auktoriteetiksi ei voi tulla omana elinaikanaan, mikä toki vain ruokkii muutosvastaisuutta”, Swartz sanoo.

Hyvä profeetta kertoo ihmisille, mitä saattaa tapahtua ja mitä on muutettava, ettei niin tapahdu”, Swartz sanoo.

He eivät tiedä, mitä tekevät

Vuonna 2015 kiertokirjeen laatinut paavi Franciscus ei ollut ensimmäinen ilmastonmuutoksesta puhunut kristinuskon johtohahmo. 1900-luvun loppupuolella ympäristöasioita alettiin nostaa esiin ensin ortodoksisen teologian piirissä. Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I järjesti ympäristökonferenssiristeilyitä, joihin kutsuttiin päättäjiä, tieteen tekijöitä ja uskonnollisia johtajia.

2000-luvun alussa ”Vihreä patriarkka” Bartolomeus totesi ympäristön saastuttamisen olevan syntiä. Vaikka joissain kristikunnan piireissä teemaa oli käsitelty jo vuosikymmeniä, vasta tuolloin se sai osakseen suurta keskustelua ja mediahuomiota.

Mediassa ilmastoa kuormittavia tekoja kuten lentämistä nimitetään toisinaan kristinuskon termistöä lainaten ilmastosynneiksi. Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen pitää käsitettä ongelmallisena. Se viittaa epäuskoon ja epäluottamukseen Jumalaa kohtaan. Tuomitsemisen sijaan Jolkkonen näkee kirkon tehtäväksi muistuttaa kohtuullisen elämän arvosta.

”Synti tarkoittaa tietoista selän kääntämistä Jumalalle”, Jolkkonen sanoo.

”Siksi emme voi sanoa, että lihansyönti on synti, koska se olisi liian jyrkkä tulkinta, myös teologisesti.”

Uskonnon ja ilmastonmuutoksen suhdetta tutkinut Panu Pihkala on Jolkkosen kanssa samoilla linjoilla. Pihkalan mielestä esimerkiksi lentäminen on luterilaisuuden mukaan osana olemassa olevia yhteiskunnan rakenteita, eikä siitä tulisi syyllistää yksittäistä ihmistä. Ympäristösynneistä on korkea kynnys puhua.

Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi

Erot ilmastonmuutokseen suhtautumisessa kristinuskon uskontokuntien välillä ovat viime vuosikymmeninä tulleet yhä näkyvämmiksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa eri kristilliset liikkeet suhtautuvat ilmastonmuutokseen hyvinkin eri tavoin.  

Paavi Franciscuksen kiertokirje Laudato si’ (Ole ylistetty) oli katoliselta kirkolta epätavallisen voimakas kannanotto ympäristöasioihin, mutta myös jatkuvaan kasvuun perustuvaan kapitalismiin. Sittemmin paavi on muun muassa kritisoinut presidentti Donald Trumpia hänen ilmastoasenteistaan, johon Trump vastasi olankohautuksella. Trumpin vankkumaton kristitty kannattajakunta löytyykin Yhdysvaltojen evankelikaalien protestanttiliikkeestä, jonka menestysteologiaa saarnaavissa yhteisöissä kerskakulutus on jopa hyve.

Panu Pihkalan mukaan joissain oikeistokonservatiivisissa järjestöissä jopa argumentoidaan, että eihän hiilidioksidi voi olla ongelma, koska Jumala on luonut sen osaksi maailmaa.

”Samat tahot sanovat usein, että mikään ei saisi häiritä meidän taloudellista autonomiaamme”, Pihkala sanoo.

Piispa Jolkkosen mukaan menestysteologian juuret ovat kalvinistisessa ajatuksessa siitä, että on ihmisen pääsy Taivaaseen on ennalta määrätty. Maallisessa elämässä menestyminen ja vaurastuminen alettiin nähdä merkkinä Jumalan siunauksesta, varmistuksena taivaspaikalle.

”Tämä on hyvin ongelmallinen ajatus jo lähtökohtaisesti. Yksikään perinteinen kirkko ei hyväksy tämänkaltaista ajatusta, että ihminen olisi jo etukäteen valittu Taivaaseen.”

Menestysteologiassa ei ole vain sallittua kuluttaa vaan kuluttamalla myös näytetään, että luottaa Jumalaan. Näin ylikuluttamisesta tulee moraalinen hyve. Joissain tämän suuntauksen piireissä presidentti Trumpia pidetään siunattuna juuri tästä syystä – huokuuhan hän menestystä ja päätyi maailman suurimman kristillisen valtion johtajaksi.

”Kirkon tulisi muistuttaa kohtuullisen elämän arvosta ja haastaa länsimainen valekuva siitä, että varakas ja pröystäilevä elämä tuo onnea. Se ei tuo onnea. Rahalla saa ostettua kalliin sängyn, mutta ei hyvää yöunta”, Jolkkonen sanoo.

Jolkkonen mainitsee myös liikkeet, jotka lähestyvät ilmastonmuutosta Raamatun lopun Ilmestyskirjassa kuvatun maailmanlopun näkökulmasta.

”Se passivoi ihmisen ja siirtää vastuun minulta ja meiltä pois. Se on fatalistinen malli, joka johtaa alistumiseen. Pikemminkin meidän pitäisi käsitellä ilmastonmuutosta Raamatun alkukertomuksesta käsin eli siitä, että Jumala antaa ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa.”

Uskontokuntien sisällä sallitut keskustelun raamit muuttuvat toki myös ajan myötä. Ne, mitä 1970-luvun roomalaiskatolisessa kirkossa pidettiin pienen piirin radikaaleina ajatuksina, löytyvät nyt paavin kiertokirjeestä.

Kirkon tulisi muistuttaa kohtuullisen elämän arvosta ja haastaa länsimainen valekuva siitä, että varakas ja pröystäilevä elämä tuo onnea. Se ei tuo onnea. Rahalla saa ostettua kalliin sängyn, mutta ei hyvää yöunta”, Jolkkonen sanoo.

Tyhmä uskoo kaiken minkä kuulee, järkevä harkitsee mitä tekee

”Ilmastonmuutos ei ole uskonnollinen kysymys. Syyt, miksi sitä pitäisi torjua, eivät ole viime kädessä uskonnollisia vaan konkreettisia ja liittyvät tieteen tuloksiin”, sanoo kosmologian professori ja tietokirjailija Kari Enqvist.

Hänestä uskontojen suhde ilmastonmuutokseen on usein kiinni siitä, minkälainen suhde on tieteeseen. Ilmastonmuutos on asia, joka on tullut tieteen karsinasta. Sen vastustaminen on usein tieteen vastaista.

”Kun yritetään selittää, että nyt niin ja niin paljon tulee hiilidioksidia, niin pyritään kiistämään tulokset ateistisena tieteenä tai muuten vähättelemään – jos verrataan ihmisen sanaa Jumalan sanaan niin Jumalan sanan pitää aina voittaa.”

Enqvistin mukaan uskonnoilla voisi olla positiivinen vaikutus ilmastonmuutoksen tiedostamisessa ja torjumisessa sitä kautta, että ne painottavat erityisesti yksittäisen ihmisen moraalista valintaa. Silti hänestä ilmastokysymyksen status on kuitenkin erilainen kuin vaikkapa kysymyksen ”onko homoseksuaalisuus oikein vai väärin?”

Panu Pihkala havaitsee tietyissä maailmankatsomuksissa luovuttamattomiksi katsottuja asioita, joiden muuttaminen on haastavaa.

”Monet roomalaiskatolilaiset eivät halua luopua syntyvyyden säännöstelystä vaikka se onkin rationaalisesti ajateltuna selkeässä ristiriidassa yleisen kestävyysagendan kanssa. Sitten sitä yritetään selittää parhain päin, epäuskottavasti.”

Vapaan ja villin 1960-luvun lopulla katolinen kirkko koki tarpeelliseksi tehdä selväksi kantansa syntyvyyden säännöstelyyn. Silloinen paavi Paavali VI linjasi kiertokirjeessään ”Humane vitae” (Ihmisen elämästä), että abortti on ehdottomasti kielletty eikä ehkäisyvälineitä saa käyttää. Pihkalan mukaan se käynnisti kehityskulun, jossa ruohonjuuritaso erkani entisestään Vatikaanista eettisen opetuksen kuulemisen suhteen. Silti esimerkiksi Afrikassa tilanne on toinen, sillä siellä katolisen kirkon vaikutus on yhä hyvin suuri.

Helsingin yliopiston paleontologian professori Mikael Fortelius on omaksunut roolin luonnontieteiden lähetyssaarnaajana kirkollisissa yhteisöissä. Viime syksynä hänet kutsuttiin puhumaan Puolan Katowicessa Euroopan kristillisen ympäristöverkoston ilmastoteemaisessa kokouksessa. Vaikka hänen puheenvuoronsa koski päästöjen vähentämisen kiireellisyyttä, hän päätti oma-aloitteisesti ottaa puheeksi myös väestönkasvun, pakolaisongelman ja kirkon suhtautumisen siihen.

”Katolisen Puolan sydämessä se oli ehkä uhkarohkeaa. Pointti oli se, että jos ihmiset haluavat yrittää jotain asian hyväksi tehdä, niin yksi todella iso juttu on juuri se, että hankkii vähemmän lapsia ja silloin kirkon ei pitäisi tuomita tällaisia ihmisiä. Paavikin on itse sanonut, ettei pitäisi lisääntyä kuin kaniinit.”

Forteliuksen mukaan asenteet syntyvyyden sääntelyyn on yksi niitä harvoja asioita, joihin kirkko voisi vaikuttaa ja joihin moni muu taho ei välttämättä voisi.

”Ilmastonmuutos ei ole uskonnollinen kysymys. Syyt, miksi sitä pitäisi torjua, eivät ole viime kädessä uskonnollisia vaan konkreettisia ja liittyvät tieteen tuloksiin,” Enqvist sanoo.

Kukin tutkikoon vain omia tekojaan

Yksilön vastuu ja vaikutusmahdollisuudet ovat mielipiteitä jakavia ja tunteita herättäviä aiheita keskustelussa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Panu Pihkalan mukaan abrahamilaisissa uskonnoissa korostetaan, että yksilö on vastuussa teoistaan silloinkin, kun kanssaihmiset eivät ole hyväksymässä tai tuomitsemassa tekoja.

”Jotkut tutkijat ovat epäilleet, että Abrahamin perillisissä uskonnoissa voisi olla sellainen ajatus, että ihminen on vastuullinen Jumalalle vaikka kukaan ei näkisi. Tästä syystä se suomalainen laittaa roskansa kiltisti roskiin vaikka kukaan ei olisi näkemässä”, Pihkala sanoo.

Henkilökohtaista vastuuta korostaessaankin monet kristilliset, juutalaiset ja islamilaiset yhteisöt ovat samalla yhteiskunnallisesti aktiivisia, ainakin jossakin määrin. Saarnoissa kommentoidaan ajankohtaisia asioita enemmän tai vähemmän suorapuheisesti. Kolehteja, almuja ja kirkollisveroa ohjataan usein hyväntekeväisyyteen ja diakoniatyöhön.

Ylipäätään yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttaminen on Pihkalan mielestä ollut tyypillistä luterilaisissa maissa, kuten Suomessa. Seurakuntatasolla olennaista on, että paikkakunnalta löytyisi edes yksi noheva ympäristöasioista kiinnostunut seurakunta-aktiivi.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi helmikuussa 2019 kirkon energia- ja ilmastostrategian, jonka tavoitteena on hiilineutraali kirkko vuoteen 2030 mennessä. Kirkon tavoitteisiin kuuluu sekä kiinteistöjen että toiminnan hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja päästöjen kompensointi. Ilmastotyöhön sitoutumisen lisäksi kirkko pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnallisena toimijana ja keskustelijana.

Piispa Jari Jolkkosen mukaan seurakunnat voivat kasvatustyössään opettaa, että raha ei tuo onnea, ja auttaa siten ihmisiä vastustamaan rehentelevän elämäntavan houkutuksia. On hyvä myös muistuttaa, millä kulutustottumuksiin liittyvillä asioilla yksilölläkin on vaikutusvaltaa. Siinä seurakunnat voivat näyttää esimerkkiä ympäristöä ja luontoa suojelevilla valinnoilla. Toisaalta kirkkojen ja muiden yhteisöjen pitäisi Jolkkosen mielestä välttää niin sanottua moraalisäteilyä.

”Hyvä asia menee pilalle, jos asioista keskustelee vain siksi, että haluaa osoittaa, kuinka hyveellinen onkaan”, Jolkkonen sanoo.

Vaikka ilmastonmuutos ei typisty pelkäksi moraalikysymykseksi, on selvää, että sen hillitsemiseen ja torjumiseen liittyy loputtomasti arvovalintoja ja kysymyksiä oikeasta ja väärästä. Vaikka Tooraa, Raamattua ja Koraania ei voi nykytieteen valossa pitää tarkkoina tieteellisinä kuvauksina maailman synnystä eivätkä ne tarjoa kohta-kohdalta-ohjeita globaaliongelmien ratkaisemiseen, moraalista ja hyvästä elämästä niissä kerrotaan paljon.

Rabbi Daniel Swartzin mukaan nykyihmisellä on jo tieto siitä, mitä ilmaston hyväksi pitäisi tehdä. Tiedon muuttaminen toiminnaksi vaatii kuitenkin paljon työtä, ja juuri siinä uskonnot voivat tehdä osansa.

”Uskonnot auttavat ihmisiä näkemään asioita moraalin näkökulmasta eikä vain oman edun näkökulmasta ja toimimaan yhteiskunnan omatuntona. Se nähtiin Jemenin tilanteen kanssa: ihmisten oli nähtävä kuva nälkään nääntyvästä pikkutytöstä, että he havahtuivat”, Swartz sanoo.

Swartzin mukaan ilmastonmuutoksessa on kyse ihmisten teoista, joihin Jumala vastaa. Tällöin teoillamme on moraaliset seuraukset. Swartzin mukaan onkin epäoikeudenmukaista, että moraalittomien toimien seurauksista eivät kärsi ne, jotka niitä tekevät.

”Jos ihmiset toimivat huonosti, luonto, jonka pitäisi olla siunaus, muuttuu kiroukseksi. Ja se on muistutus meille toimia oikein.”

Juttua varten luettiin Koraani ja Raamattu ja haastateltiin professori Kari Enqvistiä, professori Mikael Forteliusta, tutkija Panu Pihkalaa, piispa Jari Jolkkosta, rabbi Daniel Swartzia, väitöskirjatutkija Laura Wickströmiä ja professori Ibrahim Özdemiriä. 

Jutun väliotsikot löytyvät Koraanista ja Raamatusta.

Kirjoittajasta

Erkki Mervaala

Erkki Mervaala on Prahassa asuva toimittaja ja
yksi Hyvän sään aikana -julkaisun toimituspäälliköistä.

Kirjoittajasta

Sanni Harmanen

Sanni Harmanen on työskennellyt useissa eri medioissa. Tällä hetkellä hän kirjoittaa sanomalehti Länsi-Savossa muun muassa kuluttaja-aiheista.