Linda Manner

Tyhjät sanat

Ilmastokieli vilisee kunnianhimoisia tavoitteita ja tiekarttoja, mutta mitä niillä halutaan viestiä? Kumisevatko sanat merkityksiltään tyhjinä? Kielentutkija, ilmastotutkija ja journalisti vastaavat.

Sanat: Erkki Mervaala ja Markus Mäki · Kuvitus: Linda Manner · 4.5.2020


Tyhjät sanat vaivaavat ilmastokeskustelua.

Ilmastonmuutoksesta käytävä keskustelu on turhan usein epämääräistä, passiivista ja etäistä. 

Puheesta puuttuu konkretia. Kielessä, niin journalismissa, politiikassa kuin tutkimuksessakin, ilmastonmuutos on usein pakotettu oliomaiseen muottiin: Ilmastonmuutos on toimija, joka aiheuttaa esimerkiksi tulvia, lämpöpiikkejä ja työttömyyttä.

”Kielellisesti ilmastonmuutos on ottanut subjektin roolin. Ilmastonmuutos on jotain, se uhkaa, aiheuttaa. Kieliopillisesti se on toimija. Ilmasto muuttuu. Se on kokija, joka kokee muutoksen”, sanoo suomen kielen dosentti ja tietokirjailija Vesa Heikkinen.

Heikkisen mukaan kyseessä on kieliopillinen metafora, jota kutsuttiin ennen substantiivitaudiksi – tekemisen suorittamiseksi. Joku ei tee jotain vaan suorittaa tekemisen. Sellaisesta tekstistä katoaa ihminen. Heikkisen mukaan tätä samaa tautia esiintyy usein myös talouspuheessa.

Tiedesivustoilla julkaistava ilmastojournalismi noudattaa sekin tiedemaailman abstraktia kieltä, mikä voi tuntua vieraalta. Puheet hiilinieluista ja hiilidioksidiekvivalenteista eivät herätä suuren yleisön mielenkiintoa. Lisäksi ilmastonmuutos tapahtuu usein jossain muualla ja joillekin muille. 

Aihetta on vaikea tuoda lukijan arkeen ilman, että jutussa olisi jokin positiivinen näkökulma tai yksilölle suunnattu toimintaohje, kuten ”näin kierrätät oikein” tai ”tämän takia sinun pitäisi syödä enemmän kasviksia”.  

Ilmastouutisissa ollaan myös tarkkoja, ettei toimittaja ota liikaa kantaa. Tätä mieltä on ilmastonmuutokseen erikoistunut toimittaja Riikka Suominen. Uutisten kielen on oltava mahdollisimman neutraalia ja asiallista. Toimittajat käyttävät tottuneesti voimakasta kieltä puhuessaan talouden tai maahanmuuton ongelmista, mutta esimerkiksi kriisi-sanan käyttöä usein vältetään ympäristön tai ilmaston kohdalla. 

”Jostain syystä meillä on tarve suurelle maltillisuudelle juuri tämän ilmastokriisin kohdalla. Hirveästi painotetaan sitä, että hosumalla ei tule hyvää ja pitää etsiä rauhassa tehokkaita keinoja”, Suominen sanoo.

Jostain syystä meillä on tarve suurelle maltillisuudelle juuri tämän ilmastokriisin kohdalla. Hirveästi painotetaan sitä, että hosumalla ei tule hyvää ja pitää etsiä rauhassa tehokkaita keinoja”, Suominen sanoo.

Päästöjen vähentäminen on välttämätöntä, jotta yhteiskunnat eivät mene täysin polvilleen. Siinä ei ole mitään tekemistä kunnianhimolla”, Nissinen sanoo.

Kunniaa himoamassa

Uudella vuosituhannella kunnianhimoinen on hiipinyt osaksi suomalaista ilmastokeskustelua. Ilmastopolitiikasta puhuttaessa niin mediassa kuin valtiopäivillä kunnianhimoisesta on tullut arkipäivää. Nykyisen hallituksen ohjelmassa kunnianhimoisuudesta puhutaan seitsemään kertaan – kolmasti ilmastopolitiikan yhteydessä.

Suomen ympäristökeskuksen kehittämispäällikkö Ari Nissisen mukaan sanan käyttöä pitäisi harkita tarkkaan. Hänestä olisi parempi puhua ”vaikuttavista”, ”kustannustehokkaista” ja ”välttämättömistä” ilmastotoimista.

”Sitä käytetään ihan koko ajan. Aina kun puhutaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja päästöjen vähentämisestä, on kyse kunnianhimoisista toimista.”

Nissisen mukaan sanalla on helppo kuvata sitä, että nyt pyritään tekemään paljon ja saamaan päästöjä alas nopeasti. Sen käyttö voi kuitenkin johtaa virheelliseen ajatukseen siitä tavoitteiden ylittämisestä.

”Se kuulostaa siltä, että tehdään ylimääräistä, että olisimme luokan mallioppilaita, vaikka ei tässä siitä ole kysymys. Päästöjen vähentäminen on välttämätöntä, jotta yhteiskunnat eivät mene täysin polvilleen. Siinä ei ole mitään tekemistä kunnianhimolla.”

Kunnianhimon vastakappaleena voi nähdä sanan ”realistinen”. Nissisen mukaan realistinen viittaa siihen, että ollaan jalat maassa eikä tehdä mitään ylimääräistä.

”Realistisella viitataan siihen, että toimittaisiin järkevästi, mutta jos kaikki toimisivat samalla tavalla, niin päästöt eivät vähene, koska sitten kukaan ei tee enempää kuin muut. Se ei kyllä lopulta olisi mitenkään realistista tai järkevää.”

Tästä huolimatta monissa puheenvuoroissa kaivataan realistisia ilmastotoimia. Usein näillä puhujilla on horjumaton luottamus teknologiaan ja siihen, että pian tulee jokin uusi innovaatio, joka ratkaisisi kerralla kaikki ongelmat. 

”Realistinen on hyvin tarkoitushakuinen sana. Sen avulla puhuja määrittelee, mikä on järkevää ja mahdollista. Muut elävät utopiassa ja ovat kajahtaneita”, Riikka Suominen sanoo. 

Kunnianhimoisuudella myös puolustellaan. Epäonnistunut tavoite voidaan jälkikäteen kuitata toteamalla sen olleen liian kunnianhimoinen. Valtiopäiväasiakirjoja selaamalla käy ilmi, että ilmastotavoitteita voidaan sekä puolustaa ja rohkaista että kyseenalaistaa ja toppuutella kunnianhimoon vedoten jopa saman keskustelun aikana.

Realistinen on hyvin tarkoitushakuinen sana. Sen avulla puhuja määrittelee, mikä on järkevää ja mahdollista. Muut elävät utopiassa ja ovat kajahtaneita”, Suominen sanoo. 

Politiikassa tavoite vapauttaa monesti kaikesta vastuusta”, Heikkinen sanoo.

Suomen kielen sana kunnianhimo korvaa usein kansainvälisessä ilmastokeskustelussa viljellyn sanan ”ambition”, mutta on merkitykseltään hieman erilainen. Arkikielessä kunniaa himoitaan urheilussa, opiskelussa, kaikenlaisessa suorittamisessa, joilla on jokin tavoite tai maali. Kun rima on korkealla, voidaan sitä jopa epäuskoisesti kuvailla kunnianhimoiseksi tavoitteeksi. 

Vesa Heikkinen pitää kunnianhimoista suomalaisen suuhun sopimattomana ilmastoslangin käännöslainana. Urheilun ja suorittamisen ulkopuolella kunnianhimoinen on Heikkisen mukaan ylätyylinen ilmaus.

”Eihän normaalit ihmiset nyt puhu kunnianhimosta. Ymmärrän hyvin, miten hallitus voi puhua kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta, mutta ei tavan tallaajat.”

Heikkinen pohtiikin, mitä ”kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla” tavoitellaan. Joko sillä himoitaan kiitosta ja kunnioitusta tai se on onttona kumiseva muotisana, jolla luodaan omia tarkoitusperiä edistäviä myönteisiä mielikuvia.

Tiekartat ja tavoitteet

Ilmastopolitiikan sanastoa hallitsevat tavoitteet, suunnitelmat ja tiekartat. Helmikuussa 2020 Sanna Marinin johtama hallitus laati tiekartan, jonka avulla Suomi muutetaan hiilineutraaliksi hyvinvointiyhteiskunnaksi vuoteen 2035 mennessä. Myös esimerkiksi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on aiemmin julkaissut tiekartan kiertotalouden edistämiseksi

Tiekartat ovat varmasti hyödyllisiä työkaluja matkalla kohti parempaa tulevaisuutta, koska niiden avulla voimme kuvata reittimme päämäärän ja sen, miten sinne päästään. Vaarana on se, että tyydymme ajattelemaan, että tiekartan tai tavoitteen laatiminen on jo itsessään vaikuttava teko, vaikka sen pitäisi olla vasta pitkän matkan alku. 

”Politiikassa tavoite vapauttaa monesti kaikesta vastuusta. Se mahdollistaa positiivisen kuvan luomisen, että ollaan hyvällä asialla kun tavoitellaan, mutta jälkikäteen se usein näyttää vain sellaiselta kauniilta kuorrutukselta”, Heikkinen sanoo. 

”Se on usein sumutusta. Tiedetään tavoitetta asettaessa, että tämä ei ikinä mene läpi.” 

Nuorten ääni nousee esiin

Kansainvälisen ilmastokeskustelun kieli muuttui lokakuussa 2018. Silloin hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkaisi raportin, jossa todettiin, että ilmaston lämpeneminen täytyy pysäyttää jo 1,5 asteeseen. Samaan aikaan erityisesti monet nuoret alkoivat vaatia välittömiä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. 

”Nuoret ovat oivaltaneet asian tärkeyden. Sanastoon on tullut vaatimuksia, joissa vaaditaan toimia heti. Nuoret syyttävät ja vetoavat vanhempiin ihmisiin, että hekin ajattelisivat pidemmän aikavälin kestävyyttä”, Ari Nissinen sanoo. 

Uuden sukupolven ilmastoaktivistit eivät tyydy kiltin aktivistin rooliin. He menevät lakkoon, järjestävät mielenosoituksia ja puhuvat suoraan. Kun nuorten ilmastoliikkeen keulakuvaksi noussut 16-vuotias Greta Thunberg puhui YK:n ilmastokokouksessa New Yorkissa viime syksynä, hän kysyi maailman päättäjiltä “kuinka te kehtaatte”. 

”Ihmiset kärsivät, ihmiset kuolevat ja kokonaisia ekosysteemejä on tuhoutumassa. Olemme massasukupuuton partaalla, mutta te vain puhutte rahasta ja jatkuvasta taloudellisesta kasvusta”, Thunberg sanoi. 

Thunbergin puheessa kuului nuorten pettymys ja suoranainen suuttumus vanhempia sukupolvia kohtaan. Siinä ei ollut tilaa kompromisseille, selittelylle tai tyhjälle puheelle. 

”Usein vanhemmat päättävässä asemassa olevat ihmiset sanovat, että nuoret ratkaisevat, eivätkä itse ala johtamaan ja tekemään muutosta. Heillä on kuitenkin usein valta saada aikaan tärkeitä päätöksiä. Tässä onkin vaaran siemen, että vastuu jätetään nuorille eikä päästövähennyksiä saada aikaan”, Nissinen sanoo.

Sanansa mittaiseksi

Se, millaista kieltä käytämme kuvaamaan meitä ympäröivää maailmaa, muokkaa ja muovaa sitä, miten me sen koemme. Jos ilmastonmuutos pidetään kielellisessä karsinassa ”normaalin” ulkopuolella, se on sitä myös mielessämme. Kun hyväksymme tietyn koodiston tietystä aiheesta puhumista varten, rajaamme myös samalla tapoja ajatella toisin. 

”Meidän pitäisi kyseenalaistaa niitä isoja ideologisia merkityksiä, jotka näkyvät kielessäkin koko ajan. Tuotamme niitä jatkuvasti omasta vapaasta tahdostamme”, Heikkinen toteaa.

Riikka Suomisen mukaan arkikielessä ilmaston ja ympäristön kannalta kestävät ratkaisut ovat yleensä jotain sellaista, joka poikkeaa tavallisesta. Kasvisruoka on edelleen erikoisruokavalio, meillä on erikseen sähköautot ja autot ja asunnon energiasopimus voi olla normaali tai vihreä. 

Niin kauan kuin pidämme kestäviä ratkaisuja jotenkin tavallisesta poikkeavina, pidämme yllä mielikuvaa, että kestävät tuotteet ja niiden kuluttaminen on jotain sellaista ylimääräistä hyvää, josta pitäisi saada palkinto, kuten mainetta ja kunniaa.

Hyväksymällä sen, että ihmisen oma toiminta muuttaa ilmastoa, kieli siirtyy askeleen lähemmäksi asioiden todellista tilaa. Samalla haitallisen toiminnan muuttaminen sekä jo aiheutetun vahingon korjaaminen muuttaa merkitystään. Kun modernien yhteiskuntien selviämisestä puhutaan välttämättömyytenä, tulee kunnian himoitsemisesta ylimääräistä.

Kenties myös itse ilmastonmuutos on terminä liian neutraali. Heikkinen ehdottaa, että ilmastonmuutoksen sijaan puhuttaisiin mieluummin ilmaston muuttamisesta. 

”Se on lähempänä totuutta, koska kyseessä on ihmisen tekojen vaikutuksesta muuttuva ilmasto. Kun puhutaan muuttamisesta, se viestii, että se on ikään kuin tietoista.”

Erkki Mervaala

Erkki Mervaala on tutkija Suomen ympäristökeskuksessa ja yksi Hyvän sään aikana -julkaisun toimituspäälliköistä.

Markus Mäki

Markus Mäki on maisteri ja Ylen toimittaja, joka on kiinnostunut politiikasta, ideologioista ja vallasta.