Suomen taloutta hallitsee laskelma, joka ei taivu ilmastotoimiin

Sanat: Tiina Heikkilä · Kuvitus: Linda Manner

Suomen talouspolitiikkaa hallitsee valtiovarainministeriön kestävyysvajeajattelu. Asiantuntijoiden mukaan ministeriön laskelma ei huomioi ilmastonmuutoksen vaikutusta julkiseen talouteen tai anna keinoja ilmastonmuutoksen ratkomiseen.

Valtion talouspolitiikan painavin työkalu, valtiovarainministeriön kestävyysvajelaskelma, ei ota huomioon ilmastonmuutosta ja sen vaikutusta julkiseen talouteen. Laskelma ei anna apuvälineitä ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen, hallintaan tai mahdollisuuksia investointien tekemiseen.

Suomen talouspolitiikan ohjaus on ilmastonmuutoksen näkökulmasta puutteellista, sanovat Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala ja Suomen sosiaali- ja terveys ry Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas.

”Kestävyysvajelaskelma ei ota huomioon ilmastonmuutosta käytännössä mitenkään”, Tuomala sanoo.

Kestävyysvaje tarkoittaa julkisen talouden rakenteellista alijäämää eli valtiontalouden kehitystä, jossa julkiset menot ylittävät pitkällä aikavälillä julkiset tulot. Laskelma määrää Suomen talouspolitiikan ja ohjaa myös vuonna 2019 aloittavan uuden hallituksen rahankäyttöä

Ahokkaan ja Tuomalan mukaan kestävyysvajeajattelu rajaa merkittävän osan kansantaloudesta ulos, ja valtiovarainministeriön talouspolitiikan välineet eivät sovellu aikamme ongelmien ratkaisemiseen.

Puhe julkisen talouden kestävyysvajeesta tuli suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun vähän ennen vuonna 2008 alkanutta lamaa. Julkisessa taloudessa oli ollut liikkumavaraa toisen maailmansodan jälkeen, lukuun ottamatta lamavuosia 1991–1995. Keskusteluun tuli käänne, kun valtiovarainministeriö julkisti eduskuntavaalien 2007 alla arvion: liikkumavaraa ei enää ollut, koska taloutta uhkasi pidemmällä aikavälillä kestävyysvaje.

Kestävyysvajeen syynä oli Suomen huoltosuhteen heikkeneminen: työtä tekevien veronmaksajien määrä oli alkanut vähentyä ja puolestaan eläköityvä väestö kasvaa. Se synnytti pelkoa valtion velkaantumisesta. Väestön ikääntymisestä oli keskusteltu aiemminkin, mutta puhe kestävyysvajeesta teki läpimurron eduskuntavaalien alla. Kestävyysvajeesta syntyi talousuutisoinnin peruskäsite.

Helsingin Sanomat julkaisi keväällä 2017 videon, jolla räppäri Paperi-T selostaa, mikä on kestävyysvaje. Paperi-T selittää kestävyysvajeen videolla näin: “Kestävyysvaje tarkoittaa sitä rahamäärää, joka valtion pitää säästää seuraavien kymmenien vuosien aikana. Esimerkiksi meillä Suomessa kestävyysvajeeksi arvioidaan noin 10 miljardia euroa. Luku on korkea, koska Suomen väestö vanhenee vauhdilla.” Video kuvaa tapaa, jolla kestävyysvaje ymmärretään: tekninen talousteoreettinen laskelma on muuttunut kiistämättömäksi tosiasiaksi.

Ongelma on, että kestävyysvajelaskelma suhtautuu nihkeästi velkaantumiseen ja julkisen sektorin kokoon. Valtiovarainministeriön mukaan menoja ei voi lisätä, vaikka tarvetta olisi. Ilmastonmuutoksen ratkominen edellyttäisi investointien tekemistä: raiteita ja pyöräteitä, energiainfrastruktuuria, asumisratkaisuja. Kestävyysvajelaskelma ei ota huomioon investointien tuomia kasvuvaikutuksia.

”Kestävyysvajelaskelma ei katso investointeja tuottaviksi. Siksi kestävyysvajelaskelman antamissa reunaehdoissa ei ole mahdollista tehdä ilmastonmuutoksen vaatimia investointeja”, Ahokas sanoo.

Voi kysyä, mikä julkisen talouden tarkoitus on, jos yhteiskunnan perusta merkittävästi muuttuu tai romahtaa.”

Jos pysytellään maltillisissa tulevaisuuden skenaarioissa, ilmastonmuutoksen hallinta saattaa nimenomaan edellyttää vahvempaa julkista sektoria. Ahokkaan ja professori Matti Tuomalan mukaan kehittynyt julkinen sektori voisi olla avain ilmastonmuutoksen hallintaan. Verorahoja voi ohjata poliittisilla päätöksillä, eivätkä välttämättömät investointipäätökset ole markkinoiden tahdosta kiinni. Suomessa ajatellaan Tuomalan mukaan liian yksisilmäisesti, että markkinat ratkaisevat ja yritykset tuottavat vaurauden.

”Julkista sektoria voisi käyttää luomaan ilmastonmuutoksen ratkaisuja. Mutta valtiovarainministeriön ajattelu ei näe julkista sektoria tuottajana, vaan yksityisen sektorin tuottamalla vauraudella toimivana kulueränä”, Tuomala sanoo.

Ahokkaan mielestä pitkän aikavälin talouspoliittisia laskelmia ei pitäisi tehdä ilman, että ilmastonmuutos otetaan huomioon. Hänestä olisi johdonmukaista, että ilmastonmuutos huomioitaisiin talouspoliittisessa valmistelussa, koska se vaikuttaa niin merkittävästi kaikkien yhteiskunnan alueiden tulevaisuuteen.

Ilmastonmuutos saattaa muuttaa talouden rakennetta niin, että oletukset ja säännöt eivät päde. Ahokas pitää mahdollisena, että julkinen talous joudutaan ajattelemaan kokonaan uusiksi. Tuomala uskoo, että ilmastonmuutoksen hallinnan vuoksi veroja on korotettava jotenkin joka tapauksessa.

”Talouspolitiikka ja julkinen talous on hyvin sitoutunut yhteiskunnan tämänhetkisiin rakenteisiin ja instituutioihin. Voi kysyä, mikä julkisen talouden tarkoitus on, jos yhteiskunnan perusta merkittävästi muuttuu tai romahtaa”, Ahokas sanoo.

Ilmastonmuutos vaikuttaa julkiseen talouteen ja yksityisen taloudellisen toiminnan ehtoihin. Miten on mahdollista, että laskelma ohittaa ilmastonmuutoksen? Ahokas sanoo, että mallien tekeminen on hankalaa: mitä enemmän asioita mallinnus ottaa huomioon, sitä vaikeampi malli on tehdä. Ahokkaan mukaan ilmastonmuutoksen kaltaiset ilmiöt ovat mailleille vaikea pala, ja kaoottisuus ei houkuta tekemään laskelmia.

Ilmastonmuutos on myös sukupolvien välinen oikeudenmukaisuuskysymys: kuka maksaa, kuka ottaa velkaa ja kenen nimissä. 2070-luvusta on muotoutunut kestävyysvajeen aikahorisontti, joten kestävyysvajeesta on tullut sukupolvikysymys. Ilmastonmuutoksen vaatimat toimenpiteet voitaisiin rahoittaa julkisella velalla verojen kiristämisen sijaan.

”Velanotto rikkoo saastuttaja maksaa -periaatetta, mutta se voi johtaa kaikkiaan tilanteen paranemiseen. Jos julkista velkaa käytetään paremman sääntelyn ohella nykyisen sukupolven merkittävän verojen korottamisen sijasta rahoittamaan vihreää infrastruktuuria ja puhtaamman teknologian kehittämistä, nykyisen sukupolven taakkaa jakavat myös tulevat sukupolvet.”

Voiko kestävyysvajelaskelman kaltainen taloustieteellinen malli ottaa huomioon ilmastonmuutoksen, jonka vaikutukset on vaikeat ennustaa? Periaatteessa voi, Tuomala vastaa. Myös valtavirtataloustieteessä ollaan tietoisia ilmastonmuutoksesta, mutta niin kauan kun julkinen sektori ja investoinnit nähdään vain kuluina, pelivaraa ei juuri ole. Taustalla vaikuttaa EU:n talouspolitiikka, sillä valtiovarainministeriön käyttämät indikaattorit tulevat Euroopan unionista.

”Näiden indikaattorien heikkoudet on tiedetty jo pitkän aikaa, ja esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei käytä niitä”, Tuomala sanoo.

Tuomala näkee ongelmana myös euron alijäämäsäännöt, jotka kieltävät velkaantumasta yli tietyn rajan. Myös bruttokansatuotteen kautta peilaaminen estää talouspoliittisen keskustelun siirtymistä ilmastonmuutoksen kannalta oikeille urille. BKT ei ole onnistunut monen asian mittaamisessa: se mittaa aineellisen elintasona kasvua, joka ei ole sama kuin hyvinvoinnin kasvu. Kun aineellinen elintaso ja kulutus kasvavat, luonnonresursseja kuluu ja fossiilisia palaa, eikä tavara tuota hyvinvointia. Aineetonta kasvua ei ole. Ilmastonmuutos kyseenalaistaa BKT-keskeisen taloustieteellisen mittaamisen.

”Kun mittaamme vääriä asioita, teemme väärää politiikkaa.”

On iso riski jos ja kun poliitikot ottavat nämä laskelmat tosissaan.

Hallitusneuvottelujen alla voi kysyä, onko uuden hallituksen mahdollista tehdä suomalainen Green New Deal, jos kestävyysvajelaskelma pitää liturgisen roolinsa.

”Poliitikot ovat vahaa valtiovarainministeriön edessä ja heidän mielensä on manipuloitu. On iso riski jos ja kun poliitikot ottavat nämä laskelmat tosissaan”, Tuomala sanoo.

Yksi kansantalous ei voi ratkaista ilmastonmuutosta, vaikka kuinka investoisi raiteisiin ja fossiilittomaan energiaan. Kansantalouksien täytyy silti sopeutua muutoksiin, ja ilmastonmuutos vaikuttaa Ahokkaan ja Tuomalan mukaan varmasti julkiseen talouteen. Sen huomioiminen talouspolitiikassa olisi realismia kansallisen edun vuoksi, ei maailmanparannusta.

Filosofi John Broome ja taloustieteilijä Duncan Foley ovat esittäneet Maailman ilmastopankin perustamista. Pankki laskisi liikkeelle velkapapereita, joilla rahoitettaisiin ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvittavat investoinnit.

”Suomen kannattaisi olla ajamassa tällaista ilmastopankki-ideaa, koska ilmastonmuutosta ei kansantalous pääse karkuun, vaikka ilmoittaisimme, että emme tee mitään”, Tuomala sanoo.

Juttuun korjattu julkaisun jälkeen professori Matti Tuomalan nimen kirjoitusasu.

Kun mittaamme vääriä asioita, teemme väärää politiikkaa.

Kirjoittajasta

Tiina Heikkilä

Tiina Heikkilä on yhteiskunnallisiin aiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja.
Hän työskentelee Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan Alusta-verkkolehden toimittajana.