Sanat: Markus Mäki · Kuvat: Ella Kiviniemi · Julkaistu: 17.12.2018
Tolosen kylässä asuva poronhoitaja ja saamelainen Kirsti Kustula osoittaa poroaitaa, jonka avulla porot kuljetetaan Nelostien yli Moitakurun erotusaidalle. Hänellä on mukanaan alle vuoden ikäinen porokoira Rino, joka on innoissaan lumesta löytyvistä jäljistä. Lumentulo on tänä vuonna viivästynyt, minkä takia kaikkia poroerotuksia ei ole voitu pitää. Erotuksissa porot lasketaan ja teuraaksi menevät yksilöt erotellaan muusta tokasta. Ilman lunta ja jäätä porot eivät pääse ylittämään vesistöjä tai kokoontumaan yhteen.
Lumen puute on vain yksi murheista. Sitäkin enemmän Kustula on huolissaan valtion suunnitelmista rakentaa Pohjois-Lappiin yli 500 kilometriä pitkä rautatie, joka ulottuisi Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemen satamaan. Jäämeren ratana tunnetun hankkeen uskotaan tuovan alueelle uusia työpaikkoja ja parantavan Suomen huoltovarmuutta. Poronhoidolle ja saamelaiselle kulttuurille radan rakentaminen olisi kuitenkin tuhoisaa. Uusimmassa linjauksessa rata kulkisi Nelostien suuntaisesti poroaitojen läpi.
”Sehän ei ole pelkkä rata, vaan siihen tulee puolen kilometrin matkalle ympärille huoltoraiteita ja sähkölinjoja. On selvää, että porot eivät tule luontaisesti siihen lähelle muuten kuin kulkemaan yli”, Kustula sanoo.
Eihän kukaan tien rakentaja voi tietää, mistä poro kulkee milloinkin. Ei se mene siitä alituksesta tai ylityksestä, minkä ihminen on päättänyt”, Kustula sanoo.
Laskelmien mukaan juna kulkisi ohi kerran tunnissa eikä sen pysäyttäminen käy yhtä nopeasti kuin kuorma-auton. Ilman aitoja porojen riski joutua junan alle olisi liian suuri. Radan aitaaminen ei Kustulan mukaan ole vaihtoehto, koska se estäisi porojen pääsyn toiselle puolelle. Riistasillat tai alikulkutunnelit eivät nekään auttaisi, sillä porot tuskin käyttäisivät niitä.
”Alikulku on poroille outo elementti eikä se ole niille luontainen kulkupaikka. Eihän kukaan tien rakentaja voi tietää, mistä poro kulkee milloinkin. Ei se mene siitä alituksesta tai ylityksestä, minkä ihminen on päättänyt.”
Tolosen kylä sijaitsee Ivalon ja Saariselän välissä ja se kuuluu Ivalon paliskuntaan, jonka pinta-ala on lähes 3 000 neliökilometriä. Paliskunta on poronhoitoalueen paikallisorganisaatio, jonka muodostavat paikalliset poronomistajat. Kirstin mies Ari Kustula on Ivalon paliskunnan poroisäntä. Ivalon poronhoitoalueen suurin sallittu eloporomäärä on 6 000 poroa ja sen alueella asuu noin 100 poronomistajaa.
Toteutuessaan Jäämeren rata halkaisisi usean paliskunnan kahtia. Tämä estäisi perinteisen laidunkierron, ja porot pakkautuisivat pienemmille alueille, mikä rasittaisi ympäristöä. Ivalon paliskunnassa on jo paljon muuta maankäyttöä, joka estää porojen laiduntamisen. Länsipuolella huuhdotaan kultaa, ja itäpuolella on Saariselän matkailukeskus, jonka ympäristössä järjestetään kelkkasafareita ja muita turisteille suunnattuja aktiviteetteja. Lisäksi alueella sijaitsee Ivalon lentokenttä ja Nokian Renkaiden testikeskus.
Poronhoito on elintärkeä osa saamelaisten kieltä ja kulttuuria. Erityisesti inarinsaame ja koltansaame ovat uhanalaisia kieliä, mutta niitä edelleen käytetään juuri poroperheissä. Inarinsaamen puhujia on noin 400 ja koltansaamen puhujia noin 300. Suomessa niitä puhutaan lähinnä Inarijärven ympäristössä. Jos Jäämeren rata rakennetaan ja poronhoito muuttuu sen takia alueella mahdottomaksi, uhkaavat kielet ja niiden käyttäjät kadota kokonaan.
Saamelaisten kotiseutualue on alue, jolla on haluttu turvata edellytykset perinteisen saamelaisen kulttuurin harjoittamiseen. Alueella on arvokkaita kulttuuriperintökohteita, kuten entisiä asuinpaikkoja, jotka jäisivät Jäämeren radan alle. Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten korkein poliittinen elin. Sen puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio on luvannut tehdä kaikkensa sen eteen, ettei rataa koskaan tulisi.
Nämä toisille ihmisille luodut mahdollisuudet romuttavat meidän yhteisömme toiminnan kivijalkoja”, Sanila-Aikio sanoo.
”Tässä mennään talouden kasvun ja edistyksen ehdoilla länsimaisen ajattelun näkökulmasta. Meille sanotaan, että entäpä työllisyys, verotulot ja mahdollisuudet, mutta samaan aikaan nämä toisille ihmisille luodut mahdollisuudet romuttavat meidän yhteisömme toiminnan kivijalkoja”, Sanila-Aikio sanoo.
Rataa koskevissa selvityksissä mainitaan, että sitä voitaisiin käyttää myös Jäämereltä porattavan öljyn ja maakaasun kuljettamiseen. Sanila-Aikion mukaan rautatiestä onkin tulossa pelkkä läpikulkurata, jota pitkin kuljetetaan alueen luonnonvaroja etelään ja itään.
”Jos arktisen alueen öljyyn ja maakaasuun kajotaan, edistää se ilmastonmuutosta, eikä tämä rata siinä kohtaa ole enää mikään vihreä kuljetusmuoto tai kestävän ilmastopolitiikan toteuttaja, vaan päinvastoin tämä on hyvin kaksinaismoraalinen hanke.”
Saamelaiskäräjien jäsen Neeta Jääskö on kyllästynyt puhumaan koko hankkeesta. Hänen mielestään radan kannattajat saavat mediassa suurimman huomion ja rataa vastustavat näkemykset jäävät marginaaliin. Silloin kun Jääsköä on haastateltu, hänelle on esitetty aina samat kysymykset taloudesta ja työpaikoista. Jääskön mukaan valtio voisi massiivisen rakennushankkeen sijaan tukea jo olemassa olevaa elinkeinoa. Paikalliset hyötyisivät enemmän esimerkiksi teiden korjaamisesta kuin ohikulkevasta junasta.
”Näen suurimman epäoikeudenmukaisuuden siinä, että voidaan edes ajatella, että ihminen voidaan pakottaa vaihtamaan elinkeinoa, joka hänet elättää ja joka tuo tähänkin kuntaan verorahoja sekä matkailun että suoran tuotannon kautta.”
Jääskö on huolissaan myös nuorempien aktivistien jaksamisesta. Samoja taisteluita on käyty muun muassa maankäytön osalta jo vuosia, eikä muutosta parempaan ole näkyvissä. Suomi ei ole esimerkiksi ratifioinut kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuonna 1989 laatimaa itsenäisten maiden alkuperäiskansoja koskevaa yleissopimusta, joka edellyttäisi valtiolta toimia alkuperäiskansojen kulttuurin, kielen sekä sosiaalisen ja taloudellisen aseman turvaamiseksi.
Suomalainen elinkeinoelämä on jo pitkään haaveillut ratayhteydestä, joka yhdistäisi Lapin osaksi muuta Eurooppaa. Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) ylijohtaja Sabina Lindström kertoo, että ensimmäinen dokumentoitu linjaus on vedetty vuonna 1893, jolloin Suomi oli vielä autonominen osa Venäjää. Tämän jälkeen hanke on vähän väliä noussut esiin.
”1920-luvulla oli hetki, jolloin rata oli lähellä toteutumista, mutta se saattoi silloin kaatua radan kalleuteen. Intohimoja se on varmasti aina herättänyt puolesta ja vastaan”, Lindström sanoo.
Viime keväänä julkaistussa linjausselvityksessä radalle laadittiin viisi erilaista vaihtoehtoa. Todennäköisin linjaus kulkee Rovaniemeltä Sodankylän kautta Norjan Kirkkoniemeen. Rata kiertäisi Inarijärven länsi- tai itäpuolelta, jolloin sen pituudeksi tulisi joko 445 tai 465 kilometriä. Rata voisi tuoda uusia kaivoshankkeita Itä-Lappiin. Kaivannaisten lisäksi rataa pitkin kulkisi vuosittain noin 200 000–300 000 kuutiota raakapuuta, ja sitä voitaisiin käyttää myös Barentsin alueen luonnonvarojen, kuten öljyn ja kaasun, kuljetuksissa.
1920-luvulla oli hetki, jolloin rata oli lähellä toteutumista, mutta se saattoi silloin kaatua radan kalleuteen”, Lindström sanoo.
Jäämeren radan vaikutuksia selvitetään osana Pohjois-Lapin maakuntakaava vuodelle 2040. Meneillään on kaksi selvitystä, joissa molemmissa arvioidaan myös radan vaikutuksia saamelaiseen kulttuuriin ja poronhoitoon. Lapin menestystä ja lappilaisten hyvinvointia edistävä Lapin liitto on ollut ajamassa radan selvitystyötä. Maakuntajohtajan Mika Riipin mukaan radan suunnittelua on haluttu tukea, koska sitä pidetään tärkeänä maakunnan tulevaisuudelle. Ilmastonmuutoksen myötä fossiilisten polttoaineiden sääntely tulee todennäköisesti kiristymään, minkä vuoksi raideliikenteellä on korvattava osa maantiekuljetuksista ja lentoliikenteestä.
Riipin mukaan raideliikenteen kehittäminen olisi tärkeää metsä- ja kaivosteollisuudelle sekä Lapin matkailulle, joka on tällä hetkellä lentoliikenteen varassa.
“Mielestäni on tärkeää, että emme sulje mitään vaihtoehtoa pois. Kaavoituksen tarkoitus on toimia mahdollistajana. Jos Jäämeren rata tulevaisuudessa parantaisi alueellista kilpailukykyä ja Suomen geopoliittista asemaa, en näe yhtään alaa, joka ei tästä hyötyisi”, Riipi sanoo.
LVM:n Sabina Lindström on johtanut kansainvälistä työryhmää, joka arvioi ratahankkeen rahoitusta, luvitusta ja sen vaikutuksia luontoon ja alkuperäiskansaan. Hän tietää, että monet paikalliset vastustavat hanketta ja myöntää, että huoli on aiheellinen. Työryhmän työ päättyi 14. joulukuuta, mutta raportin julkaisu viivästyi, koska ensin on odotettava saamenkielisten käännösten valmistumista. Saamelaiskäräjien edustajat ovat kritisoineet työryhmän toimintaa muun muassa tulkkauksen ja asiakirjojen käännösten puutteesta. Saamelaiskäräjät on pyytänyt ministeriötä järjestämään asiasta saamelaiskäräjälain mukaiset neuvottelut, jotka käydään 21. joulukuuta.
Lindström korostaa, että kyse on esisuunnitelmasta eikä hankepäätöksiä ole vielä tehty. Jos rata päätetään rakentaa, puhutaan aikaisintaan 2030-luvusta. Liikenneviraston keväällä teettämän selvityksen mukaan radan kustannusarvio on 2,9 miljardia euroa, josta Suomen osuus olisi kaksi miljardia. Nykyisten ennusteiden mukaan rata olisi kannattamaton investointi.
Eniten matkustajia Jäämeren radalla kulkisi todennäköisesti Rovaniemen ja Sodankylän välillä. Silloinkin kannattava henkilöliikenne edellyttäisi noin 600 000 matkustajaa vuodessa. Inarin Kultahovi-hotellin yrittäjä Kaisu Nikula ei usko, että Jäämeren rataa ollaan suunnittelemassa ihmisten liikkumista varten. Asemia olisi harvassa eikä matkustajia riittäisi kattamaan kustannuksia.Rataa perustellaan työpaikoilla ja kasvavalla turismilla, mutta siihenkin liittyy Nikulan mukaan ongelmia.
”En näe sitä matkailun näkökulmasta lainkaan tarpeellisena. Massamatkailu rasittaa luontoa ja paikallista kulttuuria. Kasvun pitäisi olla hillittyä, jotta palvelut pysyvät perässä ja ettei sillä ole liian paljon negatiivisia vaikutuksia.”
Puhdas luonto ja hiljaisuus ovat Lapin matkailun valtteja. Euroopassa on esimerkkejä matkakohteista, jotka ovat alkaneet rajoittaa massaturismia sen aiheuttamien haittojen vuoksi. Paikalliset asukkaat ovat vaatineet toimenpiteitä turismin hillitsemiseksi muun muassa Barcelonassa, Venetsiassa ja Islannissa.
”Massamatkailu ei sovi Inarin maisemaan. Asiakkaat valitsevat Inarin, koska täällä voi tuntea itsensä yksilöksi, kun safarilla on viisi eikä 50 kelkkaa. He saavat täällä myös parempaa palvelua, kun ravintolassa ei ole kauhea hässäkkä ja joka paikka täynnä”, Nikula sanoo.
Ilmastonmuutos on merkittävä uhka Lapin matkailulle. Hiihtokeskusten lisäksi siitä kärsivät myös sellaiset kohteet, jotka järjestävät erilaisia talviaktiviteetteja. Brittilehdistö on syksyn aikana kirjoittanut turisteista, jotka ovat pettyneet vähälumiseen talveen ja siihen, että he eivät ole päässeet kelkkasafareille.
Hyytävä tuuli puhaltaa idästä, ja laskevan auringon säteet puskevat esiin pilvien takaa. Tämä on vuoden viimeinen päivä, kun aurinko näyttäytyy tällä leveysasteella. Seuraavan kerran aurinko nousee tammikuussa.
22-vuotias poronhoitaja Jussa Seurujärvi tähyilee kauas Inarijärvelle veneenlaskupaikan rannassa Partakossa. Inarijärven pinta-ala on yli 1 000 neliökilometriä. Se on Suomen kolmanneksi suurin järvi, joka on säilynyt puhtaana, vaikka sen rantoja on asutettu satojen vuosien ajan. Seurujärvi pelkää, että pohjoiseen rakennettava junarata voisi aiheuttaa päästöjä, jotka valuisivat jokia ja muita vesistöjä pitkin järveen.
”Sillä olisi valtavat ekologiset vaikutukset. Juna mahdollistaa kaivostoiminnan ja metsän hakkaamisen, kun logistiikka on hoidettu sen kautta. Ja kun on kuultu niistä säiliövaunujen kaatumisista. Koko Inarijärven luonto olisi uhattuna, jos bensan lisäainetta menisi sinne yksi säiliöllinen”, Seurujärvi sanoo.
Viime huhtikuussa Etelä-Savon Mäntyharjulla sattui onnettomuus, jossa bensiinin lisäaineena käytettävää metyyli-tert-butyylieetteriä kuljettanut säiliövaunu ajoi päätypukin läpi ja repesi. Säiliöstä valui luontoon yli 40 000 litraa herkästi syttyvää ainetta. Myös kaivostoimintaan liittyy huomattavia riskejä vesistölle, kuten Sotkamossa sijaitsevan Talvivaaran kaivoksen tapaus on osoittanut.
Jussan isä Osmo Seurujärvi on Muddusjärven paliskunnan poroisäntä. Jussa on pienestä pojasta saakka kulkenut isänsä kanssa metsässä. Hän on käynyt Saamelaisalueen koulutuskeskuksen porotalouskoulun ja armeijan jälkeen hän siirtyi täysipäiväisesti poronhoitajaksi. Mitään muuta ammattia Seurujärvi ei ole edes harkinnut.
”Näissä hommissa parasta on se, että saa olla luonnossa ja elää luonnosta. Ja yhteisöllisyys on myös tärkeää. Siinä on koko perhe matkassa, ja paliskunta tekee yhteistyötä. Jokaisella on se yksi sama päämäärä, että pidetään omasta tokasta huolta.”
Voisi sanoa, että ilmastonmuutos iskee kaikista pahiten juuri alkuperäiskansoihin, jotka elävät luonnossa ja luonnosta, jossa kuitenkin muutokset näkyvät ensimmäisenä,” Seurujärvi sanoo.
Seurujärven mukaan Jäämeren rata on inarinsaamelaisille iso painajainen. Kun hän kuuli ratahankkeesta viime talvena, hän alkoi miettiä, miten asiaan voisi itse vaikuttaa. Seurujärvi päätti osallistua Red Line -nimiseen mielenosoitusten sarjaan, joka järjestettiin yhteistyössä paliskuntien ja ympäristöjärjestö Greenpeacen kanssa. Mielenosoituksia pidettiin elokuussa muun muassa Vuotsossa, Inarissa ja Sevettijärvellä. Niihin osallistui myös muiden maiden alkuperäiskansojen edustajia ja ympäristöaktivisteja.
”Halusimme näyttää muulle maailmalle ja päättäjille, että radalla ei ole tänne tulemista ja että me ennemmin suojelemme kuin hyödynnämme tätä paikkaa ja sen luontoa”, Seurujärvi sanoo.
Huoli ilmastonmuutoksesta yhdistää kaikkia pohjoisia alkuperäiskansoja, sillä arktisella alueella ilmasto lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin muualla. Kanadan alkuperäiskansojen edustajat ovat osoittaneet mieltä öljyputkia vastaan ja Grönlannissa inuiitit ovat vaatineet Tanskan valtiolta toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lokakuussa Suomen Saamelaisnuoret olivat näkyvästi mukana Helsingin ilmastomarssilla.
Useat järjestöt ovat olleet mukana tekemässä kampanjoita ympäristölle haitallisia projekteja vastaan. Protesteilla näyttää olevan merkitystä. Pohjois-Amerikassa jättimäisen Keystone XL -öljyputken rakentaminen keskeytettiin marraskuussa, koska tuomioistuin vaatii lisäselvityksiä putken ympäristövaikutuksista. Kansalaisjärjestöt olivat aiemmin haastaneet Yhdysvaltojen hallinnon ja putkea rakentavan TransCanada-yhtiön oikeuteen.
Öljyputket ja ratahankkeet ovat esimerkki siitä, kuinka poliitikot ja elinkeinoelämän edustajat yrittävät löytää taloudellista hyötyä napajäätiköiden sulamisesta. Parantamalla liikenneyhteyksiä luonnonvarojen kuljettaminen helpottuisi ja yhä useampi kaasu- ja öljylähde tulisi kansainvälisten energiayhtiöiden hyödynnettäväksi. Suurin osa tiedossa olevista fossiilisten polttoaineiden esiintymistä pitäisi kuitenkin jättää käyttämättä, jos ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää puoleentoista asteeseen.
”Voisi sanoa, että ilmastonmuutos iskee kaikista pahiten juuri alkuperäiskansoihin, jotka elävät luonnossa ja luonnosta, jossa kuitenkin muutokset näkyvät ensimmäisenä,” Jussa Seurujärvi sanoo.
Juttua varten on haastateltu myös Lapin yliopiston arktisten alkuperäiskansojen tutkimuksen tutkijatohtoria Klemetti Näkkäläjärveä.
Markus Mäki on maisteri ja Ylen toimittaja, joka on kiinnostunut politiikasta, ideologioista ja vallasta.
Ella Kiviniemi on vapaa valo- ja videokuvaaja ja valokuvataiteen opiskelija. Kiviniemen ottama Hyvän sään aikana -kirjan kansikuva pakastetusta riekosta palkittiin Vuoden Lehtikuvana 2017.