Aikaa ei ole hukattavaksi, eikä syitä viivytellä. Meillä on työkalut, meillä on tiede, meillä on resurssit. Antakaa meidän näyttää, että meillä on myös se poliittinen tahto, jota ihmiset meiltä vaativat. Jos teemme piiruakaan vähemmän, se on petos koko ihmisperhettä ja kaikkia tulevia sukupolvia kohtaan.”
Oli kuvaavaa, että alunperin Brasilian isännöimäksi tarkoitettu COP25-kokous siirtyi aluksi Chileen ja lopulta Espanjaan. Ensin ilmastonmuutosskeptikkona tunnettu Brasilian presidentti Jair Bolsonaro kieltäytyi isännöimästä kokousta, ja Chilestä kokous siirtyi joukkoliikennelippujen hinnankorotuksista sytykkeensä saaneiden mellakoiden takia Espanjan Madridiin.
YK:n pääsihteeri António Guterresin avauspuheenvuoron jyrkkä sävy peräänkuulutti todellisia tekoja, ei vain sanahelinää. Vaikka kyseessä oli Suomen pääneuvottelijan Outi Honkatukian mukaan ilmastoneuvotteluiden “välikokous”, oli asialistalla kuitenkin erittäin tärkeitä ja konkreettisia päätöksiä, ennen kaikkea maailmanlaajuisten markkinamekanismien ja hiilidioksidipäästöjen hinnoittelusta sopiminen.
Maailmanlaajuiseksi kasvanut ilmastoaktivismiliike, yhä pahenevat lämpöaallot, maastopalot, tulvat, saasteet ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen sekä lisääntynyt ilmastotietoisuus kasasivat entisestään painetta saada aikaiseksi tuloksia.
TIME-lehden vuoden henkilöksi valittu ilmastoaktivisti Greta Thunberg saapui valtameren yli paikalle, ja media seurasi 16-vuotiasta herkeämättä koko tapahtuman ajan. Ilmastonmuutoksesta eniten kärsivät, alkuperäiskansojen ja mereen katoavien saarivaltioiden edustajat pääsivät kokouksessa valokeilaan juuri Thunbergin ansiosta. Alkuperäiskansojen edustajat eivät olisi varmasti saaneet osakseen yhtä suurta huomiota, ellei Thunberg olisi luovuttanut heille valtaosaa ensimmäisen julkisen esiintymisensä ajasta.
Historiallisen pitkiksi venyneet neuvottelut päättyivät laihoin tuloksin. Kuten viime vuonna Puolan Katowicessa, tärkeät päätökset siirrettiin jälleen vuodella eteenpäin. Ensi vuoden kokous Skotlannin Glasgow’ssa tulee olemaan tärkein ilmastokokous sitten Pariisin 2015.
Madridin ilmastokokous tullaan kuitenkin muistamaan ennen kaikkea hetkenä, jolloin suuret saastuttajat pettivät pienet kärsijät pikkumaisesta syystä: suurin kiista tuli siitä, että osa maista haluaisi järjestelmän, joka käytännössä mahdollistaisi samojen päästövähennysten laskemisen kahteen kertaan. Jos varakkaampi maa toteutaa päästövähennystoimia köyhemmässä maassa, voi se laskea ne omiksi vähennyksikseen.
Sovun jarruttajina olivat Australia, Brasilia, Japani, Kiina, Saudi-Arabia, Venäjä ja Yhdysvallat. Edellä mainitut valtiot tuottavat merkittävän määrän maailman hiilidioksidipäästöistä, mutta toistaiseksi ne kärsivät ilmastonmuutoksen vaikutuksista sangen vähän. On helppo ymmärtää, miten suuri pettymys kokous oli esimerkiksi pienille saarivaltioille.
Jos suuret saastuttajamaat todella voivat kävellä koko muun maailman ylitse, joku saattaisi kysyä, mitä virkaa moisilla ilmastokonferensseilla on. Useissa kokouksen saldoa analysoineissa jutuissa todettiin maailman tilanteen olevan tukala tai vähemmän otollinen tiukalle ilmastopolitiikalle. Päätöksiä on silti saatava aikaan, ja niiden on oltava tarpeeksi kunnianhimoisia, sillä jokainen hukattu vuosi tekee ratkaisuista vaikeampia, ilmapiirin yhä kiristyessä.
197 maan saaminen saman pöydän ääreen päättämään planeetan kohtalosta on haastavaa, ja on sinänsä ymmärrettävää, että edes ennätyksellisesti venyneissä neuvotteluissa aika ei vain riitä.
Tästä syystä oli ensiarvoisen tärkeää nähdä, että valtiot eivät ole ainoita toimijoita. Ilmastoaktivistien lisäksi Madridiin oli saapunut lukuisia yrityksiä, kaupunkeja, julkisia toimijoita ja järjestöjä julistamaan ryhtyvänsä ilmastotoimiin. Jopa Pariisin sopimuksesta ensi vuonna irtaantuvan Yhdysvaltojen valtiollisesta linjasta irrottautuneet osavaltiot edustivat kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa We Are Still In -koalition muodossa. Madridissa kongressin edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi ilmoitti Yhdysvaltojen yhä kuuluvan sopimukseen.
2020-luvusta ei saa tulla toista tekemättömyyden vuosikymmentä. Julkinen paine kunnianhimoiselle ilmastopolitiikalle vain jatkaa kasvamistaan, ilmastonmuutoksen vaikutusten käydessä yhä huomattavammiksi. Myös Guterres, selvästä pettymyksestään huolimatta, julisti kokouksen jälkeen, ettei meidän tule luovuttaa.
Nyt toiveikkaat katseet kääntyvät Eurooppaan. Puolaa lukuun ottamatta kaikki EU-maat ovat nyt sitoutuneet EU:n vuoden 2050 hiilineutraaliustavoitteeseen. Kaksi neljästä kesällä tavoitteen torjuneesta änkyröijästä, Tšekki ja Unkari, myöntyivät mukaan Brysselissä, ja Viro ilmoittautui joukkoon jo aiemmin syksyllä.
Kokouksen aikaan Brysselissä lanseerattiin myös Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin ajama ilmastopolitiikkaohjelma European Green Deal. Vaikka kyseessä on vasta kehys tuleville päätöksille, on se historian kunnianhimoisin ilmasto-ohjelma.
Paketti kattaa kaikki yhteiskunnan sektorit teollisuudesta energiantuotantoon, liikenteestä ruoantuotantoon ja rakentamisesta koulutukseen. Myös ilmastonmuutokseen liittyvän tutkimuksen ja innovaatiotyön rahoitusta lisätään sadalla miljardilla eurolla vuosina 2021–2027.
Vihreään ohjelmaan kuuluu myös sadan miljardin euron reilun siirtymän rahasto, jolla voidaan auttaa esimerkiksi fossiilisista energiamuodoista riippuvia alueita ja valtioita siirtymään kohti vihreää taloutta. Ensi keväänä EU:ssa esitellään uusi ilmastolaki ja kesällä vuoden 2030 päästövähennystavoitteen kiristämistä 40 prosentista 50–55 prosenttiin.
Rapakon takana Green New Dealina tunnettu vastaava paketti on niin ikään pysynyt pinnalla muun muassa olennaisena osana senaattori Bernie Sandersin presidentinvaalikampanjaa. Onnistunut eurooppalainen toteutus vihreästä uusjaosta olisi esimerkkinä Yhdysvalloille – ja koko maailmalle.