Sanat: Toimitus · Kuvitus: Ella Kiviniemi · 14.3.2020
Nopeasti leviävällä viruksella ja ilmastonmuutoksella on yhtymäkohtia. Voisiko pandemia valmistaa ihmiskuntaa yhteistyöhön ilmastonmuutoksen hidastamiseksi?
Koronavirus on laittanut koko planeetan arjen uusiksi. Uusi koronavirus (COVID-19) on todellinen kansainvälinen uhka terveydelle, ja siitä on mittavia seurauksia monelle eri yhteiskunnan alueelle.
Julkisen keskustelun kärki on aivan syystä viruksen hillitsemisessä ja riskiryhmien suojaamisessa, mutta viruksen vaikutuksia on ehditty jo pohtimaan myös ilmaston ja ympäristön näkökulmasta. Epidemiasta on löydetty monta linkkiä ilmastonmuutokseen. Viruksen eteneminen muistuttaa eskaloituneen ilmastokriisin kaavaa. Sen on myös hihkuttu vähentäneen päästöjä ja lentämistä. Lisäksi on huomautettu, että lämpenevä ilmasto voi myös edistää epidemioiden etenemistä.
Keskeisimpiä huomioita on ollut se, että koronaviruksen aiheuttama kriisi todistaa, että suoraviivaisilla poliittisilla päätöksillä ja yksilöiden käytöksen muuttamisella on vaikutusta kriisin torjumisessa. Virus on saanut hallitukset ja yritykset toimimaan, toisin kuin vauhdilla etenevä ilmaston lämpeneminen.
Yhteiskunnat pystyvät siis todistetusti hallitsemaan globaaleja terveysriskejä, jollainen myös ilmastonmuutos on. Wise-projektin artikkelissa talouskulttuurin tutkija Paavo Järvensivu vertailee terveysriskien hallintaa ympäristöriskien hallintaan. Hän penää yhteiskuntia parantamaan edellytyksiä sopeutua luovasti erilaisiin sosio-ekologisiin murroksiin. Talouskriisejä ja epidemioita erottaa ympäristökatastrofista tietenkin kriisin etenemisnopeus ja ongelman selkeälinjaisuus. Meidän on helpompi hahmottaa pörssiromahdus kuin ekosysteemien monialainen ja asteittainen romahtaminen. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutosketjut ovat kuitenkin yhtä moninaisia ja ulottuvat ihmiselämän jokaiselle alueelle.
Pandemiaksi äityneen koronaviruksen laukaisema kriisi toimii siis eräänlaisena ”testiympäristönä”. Jos koronaviruksen kaltainen kriisi koettelee talousjärjestelmän kestävyyden rajoja, se voi auttaa järjestelmää toimimaan ilmastonmuutoksen tulevaisuudessa tuoman, jatkuvan kriisin suhteen. Koronavirus paljastaa tiiviisti verkottuneen maailmanlaajuisen systeemin haavoittuvuuden.
Pitkittyneen pandemian mukanaan tuomien rajoitteiden ja talousvaikutusten seurauksena rikkaiden maiden ihmiset voivat joutua myös laskemaan elintasoaan nykyisestä – sama on edessä, jos haluamme rajoittaa ilmaston lämpenemistä siedettävälle tasolle.
The New Yorkerin toimittaja Bill McKibben toteaakin julkaisun ilmastopalstalla, että kriisi on kauhea, mutta miksi ei otettaisi siitä samalla oppia. Hän pohtii muun muassa sitä, että virus on paljastanut globaalin talouden ja kulutuksen syy-seuraussuhteita: kun tehtaat suljetaan ja kulutus vähentyy, myös päästöt leikkautuvat. On jopa arvioitu, että päästöjen vähentyminen pelastaa enemmän ihmishenkiä kuin infektion estäminen karanteeneilla.
Vaikka päästöt hetkellisesti leikkautuvat mittavasti, sitä todennäköisesti seuraa päästöjen kasvu kertarysäyksellä, kun teollisuus taas pääsee täyteen vauhtiinsa. Sama ilmiö toteutuu esimerkiksi lamakausien vähentäessä tuotantoa, kunnes nousukausi alkaessaan aiheuttaa päästöpiikin. Tämä todistettiin esimerkiksi vuoden 2008 jälkeisen talouskriisin aikana. Vaikka kertaluonteinen päästöstoppi ei yksinään ratkaise ilmastonmuutosta, tarjoaa tehtaiden laaja sulkeminen ainakin tutkimustietoa rajujen ja nopeiden päästövähennyksien merkityksestä.
McKibben toivoo myös, että viruksen hillintä ja hoito palauttavat uskoa tieteeseen. Lisäksi hän näkee melko optimistiseen ja idealistiseen sävyyn, että karanteenit voivat auttaa meitä arvostamaan sosiaalista kanssakäymistä enemmän kuin kuluttamisesta saatua nautintoa. Moni, McKibben mukaan lukien, on toivonut, että opimme nyt järjestelemään työtä uudella tavalla, eikä esimerkiksi työpaikalla läsnäoleminen olisi niin oleellista. Tämä toki koskee vain niin sanottua toimistotyötä. Etätyö ei ole kaikille mahdollista, mutta ehkä työn uudelleenjärjestely on hyvä aloittaa vaikkapa yrityksissä tapahtuvan lentomatkustamisen vähentämisestä.
Meneillään olevasta pandemiasta tekee erityisen myös se, että tartuntojen estämiseksi viranomaiset ovat käyttäneet poikkeuksellisen rajuja keinoja ympäri maailmaa. Modernissa yhteiskunnassa ei ole totuttu näin laajamittaisiin matkustuskieltoihin, karanteeneihin tai koulujen, kauppojen ja ravintoloiden sulkemiseen.
Käyttäytymistieteiden tutkija David Comerford huomauttaa, että laajoille rajoittaville toimille on kuitenkin tullut ihmisiltä pääsääntöisesti vankkaa hyväksyntää. The Conversation -verkkojulkaisuun kirjoittamassaan artikkelissa hän etsii positiivisia näkökulmia esimerkiksi siitä, kuinka globaali yhteisö voi vetää yhtä köyttä uhan ylittäessä valtioiden ja maanosien rajat. Myös hän alleviivaa pandemioiden ja ilmastokriisin samankaltaista rakennetta.
Kriisiä ei pystytä ratkaisemaan, jos sitä ei kohdella kriisinä. Jos ihmiskunta pystyy selättämään uudenlaisen pandemian, se pystyy ehkä selättämään myös ilmastokriisin.