Sanat: Sanna Pekkonen · Kuvat: Ella Kiviniemi · Julkaistu: 09.04.2019
Jotain tuntui lähtevän liikkeelle viime syksynä. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusin raportti nosti ilmastonmuutoksen pääuutisiin ja tuhannet suomalaiset, etenkin nuoret, alkoivat osoittaa mieltään tiukemman ilmastopolitiikan puolesta.
Vielä ennen vuoden loppua kahdeksan eduskuntapuoluetta sitoutui pyöreän pöydän keskustelujen jälkeen uudistamaan ilmastopolitiikkaa niin, että Suomi onnistuu tekemään oman osansa maailman keskilämpötilan nousun rajoittamiseksi 1,5 asteeseen. Samoihin aikoihin valmistui esimerkiksi porvarihallituksen tilaama kunnianhimoinen selvitys liikenteen päästövähennyksistä. Tuntui, että katse oli viikoittain eduskunnan portailla mieltään osoittavien nuorten tulevaisuudessa.
Alkoi vaalivuosi, ja yhtäkkiä kunnianhimo kaikkosi.
Ilmastonmuutoksesta on toki puhuttu näissä vaaleissa enemmän kuin koskaan, jopa niin paljon, että joidenkin muiden aiheiden on väitetty jääneen sen jalkoihin. Ilmastopolitiikalle on omistettu lukuisia omia paneeleja, joita ovat järjestäneet kansalaisjärjestöjen lisäksi suuret mediatalot. Ilmastonmuutoksen hillintään on palattu toistuvasti puoluejohtajien vaalitenteissä, ja pöydällä ovat viimein olleet konkreettiset päästövähennyskeinot.
Harvempi eduskuntaan pyrkivistä poliitikoista on kuitenkaan vaalipuheidensa perusteella ryhtymässä sellaisiin tekoihin, joita 1,5 asteen linjassa pysyminen vaatisi.
Ympäristö- ja kehitysjärjestöt julkaisivat vaalien alla selvityksen siitä, millaisiin poliittisiin keinoihin puolueet olisivat valmiita Suomen päästöjen vähentämiseksi. Liikennevaloilla kuvatut vastaukset näyttävät monien puolueiden kohdalla punaista: ei turpeen energiakäytön kieltämiselle, ei päästökaupan päästöyksiköiden ilmaisjaon lopettamiselle ja ennen kaikkea ei kaikelle, mikä osuisi suoraan puolueen potentiaalisiin äänestäjiin, kuten fossiilisten polttoaineiden kiellolle ja lentoverolle.
Selvityksen lopputulema oli, että kahdeksasta ilmastopolitiikan kirittämiseen sitoutuneesta puolueesta vain kaksi, vihreät ja vasemmistoliitto, ajavat sellaisia toimia, joilla Suomen päästöjä saataisiin pienennettyä vuoteen 2030 mennessä tavoitteiden mukaisesti.
Viimeistään vaalitenteissä kunnianhimoisetkin puolueet tuntuvat menneen varuilleen. Tarkkoja kynnyskysymyksiä ei haluta asettaa hallitusneuvotteluihin ja kysymyksiä suoraan kansalaisiin kohdistuvista kielloista tai veronkorotuksista väistellään.
Eduskuntatalon portailla mieltään osoittavien nuorten sijaan sanat osoitetaan nyt niille, jotka lähtevät varmasti vaaliuurnille: viisikymppisille ja sitä vanhemmille.
Viime vaaleissa alle puolet 18–24-vuotiaista äänesti ja 25–34-vuotiaistakin vain vajaa 60 prosenttia. Osa ilmastolakkoilijoista ei saa vielä edes äänestää. Sen sijaan eläkeläisistä tai eläkeikää lähestyvistä jopa 80 prosenttia käytti äänioikeuttaan.
Sukupolvien eroa pidetään ehkä välillä turhankin suurena ilmastokeskustelussa. Suomalaisten asenteita kartoittaneen Ilmastobarometrin mukaan suurin osa yli 55-vuotiaistakin ajattelee, että ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire. Nuorista äänestysikäisistä valtaosa on tätä mieltä.
Erot tulevat kuitenkin esiin siinä, mille ilmastotoimille on kannatusta eri ikäryhmissä. Nuorilta aikuisilta löytyy tukea veronkorotuksille ja konkreettisille toimille, viisi–kuusikymppisiltä ei läheskään yhtä paljon. He kannattavat sen sijaan kaikenlaisia porkkanoita päästöjen vähentämiseen. Ero näkyy myös toteutuneissa ilmastoteoissa. Kaikkein nuorimmista äänestäjistä jo puolet kertoi muuttaneensa liikkumis-, ruokailu- ja asumistottumuksiaan ilmastonmuutoksen takia, kun taas viisi–kuusikymppisistä vain kolmannes.
Nuorten äänestyspäätöksessä ilmastopolitiikalla on myös enemmän merkitystä kuin heidän vanhemmilleen ja isovanhemmilleen. Mutta miksi puhutella nuoria, jos he eivät tuo puolueelle ääniä?
Joulukuussa eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta asettivat yhteiseksi tavoitteekseen nostaa EU:n päästövähennysvelvoitetta niin, että päästöjä olisi vuoteen 2030 mennessä vähennettävä 55 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Suomessa kasvihuonekaasupäästöjen pitäisi puolueiden lupausten mukaan olla negatiivisia 2040-luvulla.
Nyt ilmastotoimia toppuuttelevat puolueet perustelevat puheitaan esimerkiksi sillä, että heidän äänestäjänsä tarvitsevat enemmän siirtymäaikaa. Vuoteen 2030 on kuitenkin jäljellä enää reilu vuosikymmen. Jos päätöksiä ei tehdä tulevalla neljä vuotta kestävällä vaalikaudella, siirtymäaikaa jää vielä vähemmän. Toinen vaihtoehto on vain hyväksyä lämpenevän maapallon vaikutukset niille nuorille, jotka eivät voi vielä edes äänestää tai jättävät äänestämättä, koska kokevat sen merkityksettömäksi. Jälkimmäisestä syystä yhteiskunta voinee katsoa itseään peiliin.
Näissä vaaleissa nuorten aikuisten ilmastohuolen ja valmiuden muutokseen olisi aika kuulua, niin vaaliuurnilla kuin vastuunsa tuntevien poliitikkojen hallitusohjelmassa, vaikka vanhaa maailmaa ja sen äänestäjiä muutos vielä pelottaisi.
Sanna Pekkonen on toimittaja ja yksi Hyvän sään aikana -julkaisun toimituspäälliköistä.