Hiekkaa silmissä

Saharasta etsitään kiihkeästi ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten hillitsemiseen, mutta riittääkö vain hyvä tarkoitus?

Sanat: Samuli Niinivuo ja Sanna Pekkonen · Kuvat: Linda Manner


 

Aavikoitunut autiomaa halkoo Pohjois-Afrikkaa yli yhdeksän miljoonan neliökilometrin alueelta. Päiväsaikaan lämpötila saattaa ylittää jopa 50 celsiusasteen. Kuumimpina hetkinä edes lämpöä hyvin sietävät eläimet eivät kestä oleilla auringossa kuin muutamia minuutteja kerrallaan.

Kuivuuden ote Saharassa on hellittämätön. Kesät ovat yhä helteisempiä ja sadekaudet jäävät alati lyhyempään. Vuodesta 1920 aavikkoalue on laajentunut noin kymmenen prosenttia, ja syynä tähän on ilmastonmuutos.

Saharan eteläiseltä rajalta alkaa puolikuiva savannialue Sahel. Sen tuntumassa sijaitsevia maita ovat muun muassa Senegal, Nigeria, Tšad, Sudan sekä Etiopia ja Eritrea. Samalla kun Sahara levittäytyy, Sahel vetäytyy. Ilmiö uhkaa paitsi ekosysteemejä myös paikallisten ihmisten elämää. Maatalouteen perustuvan elinkeinon harjoittaminen hankaloituu ja ruokahuolto joutuu koetukselle, kun luonnon monimuotoisuus katoaa ja maa muuttuu kelvottomaksi viljellä.

Tulevaisuus näyttää synkältä Tšadjärven rannalta katsottuna. Lukuisat ihmiset ovat paenneet kodeistaan, kun järven kuivuminen on käytännössä romahduttanut elinympäristön. Olosuhteiden kurjistuminen köyhyyden keskellä ja hauraiden yhteiskuntien sisällä lisää väkivaltaisten yhteenottojen uhkaa pitkin Saharan eteläpuolista Afrikkaa.

Jos ilmastonmuutoksen hidastamisen mieltää taisteluksi lämpenemistä vastaan, Saharan voi sanoa olevan jo hävittyä aluetta. Se on kuollutta maata, autiomaata, jossa mikään ei enää kasva. Silti jotkut uskovat, että ratkaisu ilmastonmuutoksen jarruttamiseen voi löytyä nimenomaan Saharasta.

Öljy-yhtiö haluaa metsittäjäksi

Mika Anttonen vaikutti viime syksynä kiireiseltä mieheltä. Suomalaisen energiayhtiö St1:n toimitusjohtajan aikomukset olivat niin suureellisia, että Anttosesta tuli tuttu kasvo keskustelutilaisuuksissa ja lehtien palstoilla. Olihan Anttonen julistanut, että St1 lähtisi metsittämään Saharan autiomaata hänen johdollaan.

”Koska ihmiskunta ei ole valmis luopumaan öljystä kuin pakon edessä, on ilmakehästä alettava poistamaan sinne kertynyttä hiilidioksidia yhä tehokkaammin. Saharan aavikkoja olisi muutettava keinokastelun avulla jättimäisiksi hiilinieluksi, joihin ilmastonmuutosta aiheuttavaa hiilidioksidia sidotaan”, Anttonen selitti Ilta-Sanomien haastattelussa syksyllä 2017.

Anttosen mukaan puut saataisiin kasvamaan Saharan karusta maasta, jos niitä kasteltaisiin yhdyskuntajätevedellä ja merivedellä, josta olisi poistettu suola aurinko- ja geotermisen energian avulla.

Haastatteluissa Anttonen moitti sähköautoja ja päästökauppaa sekä kiinalaisten paistinrasvojen keräämistä biopolttoaineita varten. Anttosen mielestä Saharan metsittäminen olisi parempi tapa vähentää hiilidioksidin määrää ilmakehässä. Samalla alueella asuvien ihmisten elinolot voisivat kohentua.

Jos siis kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, ensimmäiset St1:n istuttamat taimet kasvavat tämän vuoden loppuun mennessä Ben Gueririn kaupungissa Marokossa, yhteensä viiden hehtaarin kokoisella alueella.

Osa taimista saa kasvunvauhdittajakseen vettä ja lannoitusta. Osa taas joutuu sinnittelemään Saharan olosuhteiden armoilla. Eri puulajien joukosta on tarkoitus löytää seuraavan kolmen vuoden aikana se yhdistelmä, joka voisi tietää autiomaalle – ja maapallolle – toiveikkaampaa tulevaisuutta.

Maapallon uudet keuhkot

Puiden suojissa, oksien alla levittäytyy ekosysteemi. Sen perusta on yhteyttämisessä eli energian sitomisessa elottomasta luonnosta eliöihin. Yhteyttämisen sivutuotteena metsät tuottavat hiilivetyjä, jotka niin ikään reagoivat ilmakehässä muodostaen pienhiukkasia ja aerosolihiukkasia. Aerosolit taas edesauttavat pilvipisaroiden ja pilvien syntymistä. Kun pilvet sirottavat auringonvaloa takaisin avaruuteen, ilmasto viilenee.

Aerosolihiukkasten määrän kasvaessa sironta voimistuu ja jatkuu edelleen alailmakehässä. Puiden latvusten alla olevat havunneulaset saavat osakseen enemmän fotoneita ja niiden yhteyttäminen kiihtyy entisestään. Näin ilmakehästä sitoutuu lisää hiilidioksidia ja uusia aerosolihiukkasia muodostuu yhtä mittaa.

Kansainvälisesti tunnettu aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala on kehittänyt edellä kuvatun reaktioketjun pohjalta teorian metsien takaisinkytkennästä ja ilmastonmuutoksesta. Hyytiälän SMEAR II -mittausasemalla tehtyjen tutkimusten perusteella teoria pitää paikkansa: metsät hidastavat ilmastonmuutosta.

Metsät ovat siis paljon muutakin kuin niin sanottuja hiilinieluja. Sen lisäksi, että ne sitovat ilmakehästä hiilidioksidia, ne myös edesauttavat toimintoja, jotka estävät ilmastoa lämpenemästä.

Kulmalalla on osansa St1:n hankkeessa. Hän on mukana neuvomassa, miten Saharaa lähtökohtaisesti kannattaisi alkaa metsittää.  

”Metsittäminen on aina hyvästä. Oli sitä sitten tekemässä mikä yritys hyvänsä tai kuka ihminen tahansa”, Kulmala sanoo haastattelun aluksi.

Saharaan istutetuista puista täytyisi kasvaa elinvoimaisia metsiä, jotta myönteiset  ilmastovaikutukset olisivat todellisia.

Kysymykseen, kannattaako metsittämistä kuitenkin yrittää autiomaassa, Kulmala vastaa empimättä.

”Pelkästään jo ilmaston takia kannattaa. Sahara voisi hyvin olla maapallon keuhkoa, kun se nykyisellään on kuollutta aluetta. Jos metsittäminen onnistuisi, ilmastovaikutus ulottuisi kauas Saharan ulkopuolelle. On mahdollista, että ilmastopakolaisuus loppuisi tykkänään. Metsittämisen myötä myös veden kiertokulku Saharassa muuttuisi täysin. Siellä voisi viljellä, mikä parantaisi alueen ruokahuoltoa.”

Tällä hetkellä Kulmala selvittää menetelmiä, joilla metsittämisen vaikutuksia pystyisi luotettavasti mittaamaan. Ajatuksena ei ole pelkästään mitata hiilidioksidin määrää, vaan seurata muutoksia laajemmin ympäristössä. Kun on tarkkaa tietoa siitä, mitä maassa ja ilmassa tapahtuu, luontoa kyetään käsittelemään hallitusti. Jahka täsmällinen mittaustapa varmistuu, Kulmala laatii suositukset, jotka auttaisivat St1:n hankkeen alkuun Saharassa.

”Suositusten pitäisi valmistua loppusyksystä, marraskuun lopulla tai joulukuun alussa”, hän sanoo.

Metsittäminen on aina hyvästä. Oli sitä sitten tekemässä mikä yritys hyvänsä tai kuka ihminen tahansa”, Kulmala sanoo.

Paluu vihreään menneisyyteen

Jääkauden jälkeen, holoseenin alussa Saharan luonto oli vehreän kasvillisuuden verhoamaa savannia. Alue oli ympäriinsä asuttua, ja elämä paikallisissa yhteiskunnissa perustui maanviljelylle ja metsästykselle. Eläimistö oli monenkirjavaa: antilooppeja, elefantteja, kirahveja ja virtahepoja.

Ensi kertaa Saharan vihreä menneisyys paljastui 1800-luvun löytöretkeilijöille, kun he näkivät kaiverrukset ja maalaukset kallioiden ja luolien seinämillä. Entisajan ihmiset olivat taltioineet kuviin muinaisen Saharan.

Saharan ilmasto alkoi lämmetä noin 8 000 vuotta sitten. Monsuunisateet vähenivät ja kuivuus yltyi niin, että ihmisten oli lähdettävä pois alueelta. Tutkijat ovat pitkään selittäneet, että ilmastonmuutoksen aiheuttivat muutokset maapallon kiertoradassa ja kallistuskulmassa.

Arkeologi David Wright haastoi tämän näkemyksen vuonna 2017, kun hän julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan ilmastoon saattoi vaikuttaa osin myös ihminen. Wrightin teoriassa maanviljely ja karjatalous tuhosivat savannia suojanneen kasvillisuuden. Saharan ilmasto lämpeni entisestään, kun paljas maa heijasti auringonsäteet suoraan taivaalle.

Kuivuutta jatkui yhtäjaksoisesti tuhat vuotta, kunnes ilmasto taas viilentyi. Sateet palasivat kastelemaan Saharaa ja ympäristö muuttui jälleen ihmiselle elinkelpoiseksi. Kostea kausi jäi kuitenkin väliaikaiseksi. Ilmasto alkoi lämmetä uudelleen, ja aikaa myöten aavikoituminen autioitti alueen.

Ennallistamisella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla ympäristöstä pyritään poistamaan ihmisen toiminnan jälkiä. Kulmalan mukaan myös Saharan metsittäminen olisi eräänlaista ennallistamista. Jos puiden istuttaminen saisi autiomaan vähitellen vihertämään, alue olisi  periaatteessa palautumassa noin 10 000 vuoden takaiseen luonnontilaan.

Kulmala katsoo St1:n hankkeella olevan tässä mielessä mahdollisuuksia. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, tällä kertaa teknologian tuominen luontoon ei niinkään rasittaisi sitä. Ympäristö ennemmin hyötyisi.

”Näen sen periaatteessa hyväksi, että ilmastonmuutosta hillitään hellällä otteella, esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta lisäämällä. Suin päin ei kuitenkaan koskaan kannata toimia, vaan on edettävä harkiten”, Kulmala sanoo.

Tätäkö on tulevaisuuden päästökauppa?

St1:n metsitysprojektista vastaava päällikkö Heidi Laurila toppuuttelee, kun häneltä kysyy Saharan metsittämisestä.

”Emme me niin hulluja ole”, Laurila toteaa.

Anttosen puheista on saattanut saada sellaisen  käsityksen, että suomalaisyhtiö olisi metsittämässä koko autiomaata – tai ainakin merkittävää osaa siitä. Näin ei kuitenkaan ole. Laurilan mukaan Saharan avulla on pikemmin yritetty lähinnä havainnollistaa tarvittavan metsän määrää.

”Saharan kokoinen alue pitäisi metsittää, jotta metsä sitoisi 20 vuoden aikana hiilivelan pois. Jos sinä aikana ilmakehään ei tulisi yhtään lisää hiiltä, olisimme nykyistä paremmalla tasolla.”

Hiekkaerämaan metsittämisen ilmastohyödyt voisivat olla merkittäviä, mutta energiayhtiö St1 ei tähyä Saharaan vain siksi. Autiomaasta kenties löytyy ratkaisu myös toisiin ongelmiin, jotka voivat rasittaa yhtiön liiketoimintaa tulevaisuudessa.

Liikennepolttonesteiden jakelijana St1:n nimittäin on lisättävä EU:n vaatimuksesta biopolttoaineiden tarjontaa vuosittain. Tänä vuonna Suomessa myyntiin tuoduista polttoaineista 15 prosenttia on oltava biopolttoaineita, ja vuonna 2030 osuus voi olla jo 30 prosenttia, jos Suomen kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa esitetty ehdotus toteutuu.

Todellisuudessa biopolttoaineiden osuus olisi nykyiseen verrattuna vielä suurempi, sillä jätteistä, tähteistä, syötäväksi kelpaamattomasta selluloosasta tai lignoselluloosasta valmistetut biopolttoaineet on toistaiseksi laskettu jakeluvelvoitteeseen kaksinkertaisena. Jatkossa näin ei olisi.

St1 on kritisoinut biopolttoainevelvoitteen kiristymistä, koska yhtiön mukaan kestävyyskriteerit täyttävien biopolttoaineiden raaka-aineiden saatavuus on jatkossa aiempaa heikompaa, kun yhä useampi jakeluyhtiö pyrkii niihin käsiksi.

”Se lisäisi sitä kehitystä, että paistinrasvoja kerätään Kiinasta. Se ei millään tavoin edesauta sitä, että pysyttäisiin Pariisin sopimuksen tavoitteissa”, Laurila sanoo.

Saharan kokoinen alue pitäisi metsittää, jotta metsä sitoisi 20 vuoden aikana hiilivelan pois. Jos sinä aikana ilmakehään ei tulisi yhtään lisää hiiltä, olisimme nykyistä paremmalla tasolla”, Laurila sanoo.

Biopolttoaineiden jakeluvelvoite tähtää liikenteen päästöjen vähentämiseen. St1 haluaisi, että metsittäminen olisi energiayhtiöille ja muille yrityksille yksi tapa kompensoida päästöjä.

Ensin EU olisi kuitenkin saatava vakuuttumaan ideasta. Yksi osa St1:n projektia onkin luoda raamit sille, miten metsittämisen ilmastovaikutuksia voidaan mitata. Tässä Markku Kulmalan laskelmat tulevat apuun. Yhtiö haluaa havainnollistaa, minkä verran hiilidioksidia metsä voi sitoa. Siksi metsityspilotit tehdään juuri Saharan köyhässä maaperässä, missä typpeä on niukasti ja sadanta on vain noin 200 millimetriä vuodessa.

”Alueilla, missä ei kasva käytännössä mitään, mittaamisen konsepti pystytään paremmin todentamaan ja näyttämään, että hiili on oikeasti sitoutunut puustoon”, Laurila selittää.

Kolmivuotisen pilotin jälkeen St1:n on tarkoitus aloittaa Marokossa demoprojekti, jossa metsää kasvatettaisiin 500-5 000 hehtaarin verran. Laurilan mukaan 5 000 hehtaaria metsää sitoisi ilmasta 100 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Sillä ei korvattaisi vielä montaakaan prosenttia St1:n biopolttoaineiden jakeluvelvoitteesta.

Liikenteen päästöjä voitaisiin leikata toisillakin keinoilla: vähentämällä liikenteen kokonaismäärää tai korvaamalla polttonesteitä muilla vaihtoehdoilla. St1 on tyrmännyt argumentit sanomalla, ettei fossiilisten polttoaineiden kulutuksen karsiminen vähennä itsessään raakaöljyn tarvetta, jollei esimerkiksi muovin ja vaatekuitujen raaka-aineeksi löydetä kestävää korviketta.

St1 ei ole kertonut julkisuudessa, millaisella budjetilla se edistää metsitysprojektiaan. Osa hankkeesta on tarkoitus kattaa EU:n tuella.

Taloudellisesti kannattavampaa metsittäminen ei ole biopolttoaineiden lisäämiseen verrattuna.

”Mutta meidän mielestämme se on järkevämpää”, Laurila sanoo.

”Biopolttoaineissa päästövähennysten hinta on 200 euron luokkaa per hiilidioksidiekvivalenttitonni. Jos biopolttoaineisiin käytettävä raha käytetään metsittämiseen, voidaan alkaa metsittää oikeasti kuivia alueita ja kastellakin sitä metsää.”

Mutta kuinka moni yritys lähtisi metsittämään Saharan kaltaisia kuivia ja kalliitta alueita, jos vaihtoehtona olisi helpompia ja halvempia alueita?

”Varmasti aluksi moni yritys olisi niin sanotusti helpoilla alueilla”, Laurila myöntää.

Hän kuitenkin uskoo, että yritykset metsittäisivät tulevaisuudessa yhä haastavampia alueita, jos metsittämisestä tulisi yleinen tapa ja helpot alueet olisi jo metsitetty. Sitä Laurila ei kommentoi suoraan, minne St1:n istuttaisi puita pilotti- ja demoprojektien jälkeen.

Taka-ajatuksia ja uuskolonialismin kaikuja

Kuten Markku Kulmala totesi, metsittäminen on aina hyvästä, teki sitä mikä yritys hyvänsä tai kuka ihminen tahansa. Yhtä lailla on lupaavaa, että ratkaisuja lämpenemisen hidastamiseksi etsitään jopa sellaisista paikoista, joista niitä ei uskoisi löytyvän.

Yritysten ja ihmisten motiiveja ei pidä silti sivuuttaa sillä, että tekojen ilmastovaikutus on myönteinen. Jos ilmastotekoja ryhdytään toteuttamaan esimerkiksi siitä lähtökohdasta, että liiketoiminta uhkaa muuten kärsiä, hiipii seuraava kysymys vääjäämättä mieleen: eikö ilmastonmuutos itsessään sitten ole riittävä kannustin toimia?  

Vastausta voi miettiä vaikkapa Tekniikka & Talous –lehdessä viime toukokuussa julkaistun mielipidekirjoituksen pohjalta.

Kirjoituksessa Floridassa asuva diplomi-insinööri pohti, miten merenpinnan nousu voitaisiin estää. Ratkaisuksi hän ehdotti sisämeren rakentamista Saharaan. Tämä olisi diplomi-insinöörin mukaan mahdollista, sillä autiomaasta noin 155 000 neliökilometrin laajuinen alue on merenpinnan alapuolella. Täytyisi vain kaivaa valtamereltä kanavia, joita pitkin vesi valuisi aavikolle.

Kirjoittaja vaikutti kantavan ilmeistä huolta ilmastonmuutoksesta ja suhtautuvan vakavasti merenpinnan nousun uhkaan. Sen sijaan hänen perustelunsa sille, miksi Saharaan tulisi rakentaa sisämeri, paljasti jotakin merkillistä asioiden tärkeysjärjestyksestä.

Varmasti aluksi moni yritys olisi niin sanotusti helpoilla alueilla”, Laurila myöntää.

Sisämeri olisi diplomi-insinöörin mielestä luotava ennen muuta siksi, että rannikkojen arvokiinteistöt – esimerkiksi Floridassa – saataisiin suojeltua vahingoilta. Omaisuutta tuhoutuisi triljoonien arvosta, jos vesi huuhtoisi rannikkojen kiinteistöt alleen, hän korosti.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset kurjistavat jo nyt ihmisten elinoloja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Samalla moni käy yhtämittaista  selviytymiskamppailua köyhyyden, nälän ja tautien sekä poliittisen epävakauden keskellä.

Kuitenkaan näiden ongelmien ratkaiseminen ei tunnu olevan etusijalla, kun kehittyneissä maissa keskustellaan siitä, miten ilmaston lämpenemisestä voitaisiin hillitä Saharasta käsin.

Syytökset uuskolonialismista saattavat niin ikään olla herkässä, mikäli kehittyneet maat pyrkivät yksipuolisesti hyötymään mahdollisuuksista, joita Saharasta avautuu. Tällaiseen kritiikkiin törmäsi jo 2000-luvun alussa käynnistetty Desertec-hanke.

Desertec-hanketta kehitettiin Saksassa, ja sitä tukivat niin suuryritykset kuin pankit. Ideana oli rakentaa Saharaan aurinkovoimala, jonka tuottamaa sähköä olisi johdettu Eurooppaan, Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. Arvioiden mukaan aurinkosähköllä olisi katettu noin 15 prosenttia Euroopan sähköntarpeesta vuoteen 2050 mennessä. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan osalta puhe oli ”merkittävästä määrästä”.

Afrikan maissa Desertec-hanketta ei juurikaan kannatettu. Joidenkin mielestä se merkitsi uuskolonialismia: eurooppalaiset valtaavat Saharan, tuottavat aurinkosähköä itselleen ja myyvät siitä vain siivun muille. Hankkeen iskulause, ”Aavikkovoimaa ihmisille”, kääntyi myös nopeasti itseään vastaan. Se sai arvostelijat kysymään piikikkäästi, keitä kaikkia näillä ihmisillä tarkoitetaan.

Desertec joutui kielteiseen julkisuuteen edelleen Euroopassa, kun lehdet kirjoittivat sen kohtaamasta kritiikistä Afrikassa. Lopulta hanke hyytyi alkutekijöihinsä. Vuonna 2013 se haudattiin käytännössä kokonaan, kun hankkeen rahoittajat kertoivat vetäytymisestään.

Saharan näkeminen ratkaisujen aittana on eettisesti arveluttavaa, jos hankkeet myydään ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten auttamisella, mutta alueelta lähdetään heti, kun omat tavoitteet on saavutettu. Jälkeen voi jäädä vain rapistuvia ja hylättyjä koealueita.

St1:n suunnitelmissa on raivata metsitettäville alueille maata, jota paikalliset ihmiset pääsisivät viljelemään. Ainakin tältä osin hanke toimisi myös paikallisväestön suuntaan. Lisäksi vireillä on yhteistyötä sikäläisen yliopiston kanssa. Lopputuloksen ratkaisevat kuitenkin karuun maahan istutetut taimet. Soisi, että niistä kasvaisi tarpeeksi vahvoja puita kannattelemaan metsitysprojektia maaliin asti.

kirjoittanut

Samuli Niinivuo

Samuli Niinivuo on toimittaja, jonka mielestä tieto ei lisää tuskaa. Ilmastonmuutoksen ohella häntä kiinnostavat niin talous kuin yhteiskunta.

kirjoittanut

Sanna Pekkonen

Sanna Pekkonen on toimittaja ja yksi Hyvän sään aikana -julkaisun toimituspäälliköistä.