Luonnonvarojen ylikulutusta edellyttävästä talouskasvusta ei haluta luopua. Miksi? Pitkälti siksi, koska vallitsevan ideologian mukaan talouden ainoa tehtävä on luoda rikkautta ja tämä tavoite on mahdollista saavuttaa vain talouskasvulla. Teollistuneet yhteiskunnat omaksuivat toisen maailmansodan jälkeen tavoitteekseen alati kasvavan bruttokansantuotteen. Kasvun nähtiin tuovan yhteiskuntiin työtä ja vaurautta sekä samalla poistavan yhteiskunnallisia ongelmia, kuten köyhyyttä ja työttömyyttä. Tuntui...Continue Reading
Kasvisruokaa, kierrätettyjä huonekaluja ja vaatteita, vastuullisia sijoituksia, arjen päästöjen kompensointia. Ilmastokestävään arkeen on jo olemassa paljon vaihtoehtoja. Mutta onko yksilön valinnoilla mitään merkitystä maailmantalouden myllerryksissä? Kaikki tuotteet ja palvelut, joita käytämme, kuluttavat energiaa ja luonnonvaroja. Kestävästä kuluttamisesta on viime vuosina puhuttu yhä enemmän. Moni muistaa otsikot siitä, miten suomalaiset tarvitsisivat melkein neljä maapalloa kattamaan vuosittaisen...Continue Reading
Euroopanin unionin päästökauppajärjestelmä viettää tänä vuonna 15-vuotissynttäreitään. Onko juhlaan aihetta? Hyvän sään aikana -podcastissa pohditaan päästökaupan historiaa ja tulevaisuutta. Toimittaja Juho Kankaanpää haastattelee Sitran asiantuntija Samuli Puroilaa.Continue Reading
Hyvän sään aikana -podcastin kolmannella kaudella käsittelemme ilmastonmuutoksen ja talouden suhdetta eri näkökulmista hyvinvointiyhteiskunnasta innovaatiorikkaaseen tulevaisuuteen. Ensimmäisen jakson keskiössä on valtio. Erkki Mervaalan haastateltavana on taloustieteen professori Matti Tuomala.Continue Reading
Hiilinielukeskustelu käy Suomessa kuumana, mutta se pelkistyy usein vääntöön metsien hakkuumääristä. Suomessa on metsien lisäksi toinenkin merkittävä hiilinielu, joka löytyy luonnontilaisten suomaiden uumenista. Toisaalta suot voivat olla myös suuri päästölähde. Hiiligrilli-podcastsarjan neljännessä osassa perehdytään soiden sielunmaisemaan tutkimusprofessori Raija Laihon kanssa. Suomi on, tai on ainakin ollut, maailman suhteellisesti soistunein maa. Noin 28 prosenttia Suomen pinta-alasta...Continue Reading
Me suomalaiset kulutamme mobiilidataa aivan valtavasti. Kulutus vain kasvaa, koska Suomessa mobiilidata on halpaa ja laajalti saatavilla. Alati lisääntyvä, yhä parempilaatuisten videosisältöjen kulutus näkyy jo nyt älylaitteiden energiankulutuksessa, eikä laitteiden energiatehokkuuden ikuiseen kehitykseen voi enää luottaa. Hyvän sään aikana -podcastin kolmannessa Hiiligrillissä keskitytään mobiilidataan ja videosisältöihin, ja siihen, miten mobiilidatan käyttämisestä voisi tehdä vihreämpää. Monimutkaista...Continue Reading
Maaliskuussa järjestetty kansainvälinen ilmastolakko liikutti tuhansia koululaisia ympäri maailmaa. Ilmiö on käsittelyssä Hyvän sään aikana -podcastin uusimmassa jaksossa, joka paneutuu nuorten vaikutusmahdollisuuksiin ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Jakson ovat toimittaneet tamperelaisen Sammon keskuslukion viestintälinjan opiskelijat. Mitä tavallinen nuori voi tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Sammon keskuslukion toisen vuoden opiskelijat Palle Pellas, Johannes Siren ja Nea Toijala toimittivat Hyvän sään aikana...Continue Reading
Kun sirkkaruoat ilmestyivät vuoden 2017 lopussa ruokakauppoihin, mediassa käynnistyi valtava hyönteishypetys. Samalla unohdettiin, että sirkkakin on eläin, sanoo tutkijatohtori Minna Santaoja. Hiiligrilli-podcastsarjan toisessa osassa pohditaan, onko sirkkagranolan syöminen ilmastoteko ja miksi hyönteisiä on pantu jopa leipään. Lisäksi jaksossa povataan, millainen on hyönteisruoan tulevaisuus. Syötäväksi kasvatetuilla hyönteisillä on monia ympäristöetuja muuhun eläintuotantoon verrattuna. Turun yliopiston ihmistieteiden...Continue Reading
Hiiligrilli-podcastsarjan ensimmäisessä jaksossa puhutaan ydinvoimasta. VTT:n erikoistutkija Ville Tulkki purkaa kahteen leiriin jakautunutta keskustelua ja kertoo, mitä uutta pienikokoiset ydinreaktorit voisivat tuoda päästövähennystalkoisiin. Ydinvoiman parissa työskentelevää VTT:n erikoistutkija Ville Tulkkia keskustelu ilmastonmuutoksesta ärsyttää. Keskustelu itsessään on hyvästä, mutta ilmastonmuutoskysymyksissä puhutaan Tulkin mielestä vääristä asioista. ”Puhutaan uusiutuvista, kun pitäisi puhua vähäpäästöisistä. Uusiutuvien tukeminen on asia, jonka taakse kaikki voivat mennä:...Continue Reading
Hyvän sään aikana -ilmastopodcastin toisen kauden meta-avausjaksossa Erkki Mervaala keskustelee ilmastojournalistityöryhmän kanssa kuluneesta vuodesta, kirjasta, hyvansaanaikana.fi-verkkomediasta ja tulevasta podcast-kaudesta. Jaksossa mukana ovat toimituspäällikkö Elli Harju, kuvajournalisti Linda Manner ja toimittajat Tiina Heikkilä, Juho Kankaanpää, Johannes Roviomaa ja Kaisa Uusitalo. Musiikki: Jean Nine Kansikuva: Oskari Wäänänen Tuotanto: Erkki Mervaala https://mondediplo.fi/podcast/kausi2_meta-avaus.mp3Tilaa: Apple PodcastsContinue Reading